E-kirje LVM/2022/31

« Raha-asiainvaliokunta 31.3.2022 13.00

Liikenne- ja viestintäministeriö

Valtioneuvoston E-kirje eduskunnalle liittyen Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä käytäviin neuvotteluihin taloudellisista ohjauskeinoista kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi kansainvälisessä merenkulussa

Ministeri

Timo Harakka

Esittelijä

Neuvotteleva virkamies Eero Hokkanen, p. 029 5342021

Asia

E-kirjeellä tarkennetaan Suomen neuvottelukantaa Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa käsiteltäviin taloudellisiin ohjauskeinoihin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi kansainvälisessä merenkulussa. Esitetyillä keinoilla olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia Suomen kauppamerenkulkuun ja siten Suomen meritse kulkevan ulkomaankaupan kustannuksiin.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

Maailmanlaajuisella taloudellisella ohjauskeinolla pyritään vähentämään kansainvälisen meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä IMO:n tavoitteiden mukaan. Suomi on sitoutunut IMO:n tavoitteisiin. Kansainvälisen kauppamerenkulun polttoaineiden maailmanlaajuisesta hiilisisältömaksusta tasolla 100 USD/CO2e-tonni arvioidaan koituvan Suomen kauppamerenkululle noin 500 miljoonan euron lisäkustannus vuosittain vuosina 2025–2029 ja tasolla 300 USD/CO2e-tonni noin 1 600 miljoonan euron lisäkustannus vuosittain vuoden 2030 tienoilla. Taloudellisten vaikutusten arviointi on vaikeaa ja arvioihin sisältyy merkittävää epävarmuutta, koska arvioihin vaikuttavat kauppamerenkulun polttoaineiden markkinahintojen suuri vaihtelu sekä alan teknologioiden nopea kehitys. Taloudelliset vaikutukset olisivat joka tapauksessa sitä pienemmät, mitä nopeammin fossiilittomiin polttoaineisiin Suomeen suuntautuvassa kauppamerenkulussa siirryttäisiin. IMO:ssa päätettävän maailmanlaajuisen taloudellisen ohjauskeinon kustannukset tulisivat EU-sääntelyn kustannusten päälle. On mahdollista, että EU:n Fit for 55 -paketin sisältämiä meriliikenteen päästövähennystoimia muutetaan osin IMO:n päästyä sopuun taloudellisesta ohjauskeinosta. Kaikilla IMO:ssa esillä olevilla päästövähennystoimilla on myös myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Kansainvälisen merenkulun uusi ympäristösääntely luo liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksia muun muassa laitevalmistajille, järjestelmätoimittajille, alussuunnittelijoille sekä korjaus- ja purkutelakoille. Suomen meriklusteri on ympäristöinnovaatioiden kehittäjänä maailman huippuluokkaa, ja vähäpäästöisten tai päästöttömien ratkaisuiden kehittäminen Suomessa luo kasvua ja työpaikkoja.

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.