Hyppää sisältöön

Valtion hankintakäsikirja 2017

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2017 12.30
Uutinen
Valtion hankintakäsikirja 2017, kansikuva.

Valtion hankintakäsikirja on päivitetty vastaamaan 1.1.2017 voimaan tullutta uutta hankintalakia.

Päivitystyötä tuki VM:n vetämä asiantuntijaryhmä, jossa olivat edustettuina VM:n lisäksi VNK:n, SM:n, OKM:n ja Liikenneviraston asiantuntijat. Hankintakäsikirjan kirjoittamisesta vastasi pääosin Hansel Oy:n kehityspäällikkö Liisa Lehtomäki. Käsikirja julkaistiin kokonaisuudessaan 20.6.2017.

Hankintakäsikirjan tavoitteena on tukea virastojen hankintatointa hankintatoimen järjestämisestä ja suunnittelusta aina sopimusvaiheeseen ja seurantaan saakka. Käsikirja jakautuu eri hankintatyyppien mukaisiin osiin, joita voi lukea itsenäisinä kokonaisuuksina tarvitsematta käydä läpi hankintakirjan eri osia. Kirjassa on mm. pien- ja kansallisia hankintoja sekä sosiaali- ja terveyspalveluhankintoja ja EU-hankintoja koskevat osat. Kunkin osan alussa on sivun mittainen muistilistatyyppinen tiivistelmä. Käsikirjaan on lisäksi sisällytetty mallit pienhankintaohjeesta sekä kansallisten hankintojen hankintaohjeesta. Uutena osana käsikirjassa on vastuullisuutta ja innovatiivisuutta koskeva osa, ja käsikirjan liitteinä on hankintasanasto ja eri hankintalajien eroja havainnollistava soveltamistaulukko. Käsikirja toimii käytännössä lähtökohtaisesti mallina virastokohtaisille hankintaohjeille ja yhtenäistää näin valtion hankintatoimen ohjeistusta.

Valtiovarainministeriön verkkosivuilta käsikirja löytyy sekä Julkaisut-osiosta että Konsernipalvelut/Valtionhankinnat -alasivulta. Käsikirja on vapaasti ladattavissa pdf:nä.

Valtion hankintakäsikirja

Lisätietoja hankintakäsikirjasta antaa neuvotteleva virkamies Kirsi Kuuttiniemi ([email protected], puh. 02955 30207).