Hyppää sisältöön

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio verotustietotapauksessa

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2017 18.15 | Julkaistu suomeksi 30.6.2017 klo 14.40
Tiedote

Tiedote 121/2017
27.6.2017

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto on 27. kesäkuuta 2017 antanut Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artiklaa (sananvapaus) ei ole loukattu. Sen sijaan EIT katsoi, että 6 artiklaa (oikeudenmukainen oikeudenkäynti) on loukattu.

Aikaisemmin tapausta käsitellyt EIT:n jaosto oli 21. heinäkuuta 2015 antamassaan tuomiossa päätynyt (äänin 6-1) samaan lopputulokseen (ulkoministeriön tiedote 27.5.2015). Valittajayhtiöiden pyynnöstä tuomio siirrettiin käsiteltäväksi suureen jaostoon, joka antoi asiassa nyt lopullisen ratkaisun.

Tapauksessa valittajayhtiöt olivat julkaisseet verotustietoja Veropörssi-nimisessä lehdessä. Toinen yhtiöistä oli myös käynnistänyt tekstiviestipalvelun, josta voitiin tilata tietoja matkapuhelimella. Kotimaassa käydyssä hallintomenettelyssä yhtiöitä kiellettiin käsittelemästä tietoja siinä laajuudessa ja tavalla kuin yhtiöt olivat tehneet sekä keräämästä, tallentamasta ja luovuttamasta tietoja tekstiviestipalveluun tai muuhunkaan tarkoitukseen. Tietojen käsittelyn katsottiin tapahtuneen henkilötietolain vastaisesti.

EIT:n suuri jaosto katsoi, että valittajayhtiöiden sananvapauteen oli puututtu, mutta puuttumisesta oli säädetty lailla ja sen oikeutettuna tavoitteena oli muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaaminen. Viranomaiset olivat perustaneet päätöksensä relevantteihin ja riittäviin syihin sekä saavuttaneet harkinnassaan asianmukaisen tasapainon eri oikeuksien välillä. Vaikka kyseiset verotustiedot olivat julkisia, kuuluivat ne yksityiselämän piiriin. Tietojen julkaisemisen siinä laajuudessa ja tavalla kuin oli tehty, ei voitu katsoa myötävaikuttaneen julkiseen keskusteluun eikä tapahtuneen toimituksellisessa tarkoituksessa.

Suuri jaosto katsoi, että oikeudenkäynti ei sen eri vaiheissa ollut kestänyt liian pitkään. Kuusi vuotta ja kuusi kuukautta kestänyt oikeudenkäynti oli kuitenkin kestänyt kokonaisuudessaan liian pitkään kun asiaa oli käsitelty kahdesti kahdessa eri oikeusasteessa. Samalla asian ratkaiseminen oli merkityksellistä valittajayhtiöiden julkaisutoiminnalle.

EIT määräsi valtion maksamaan valittajayhtiöille oikeudenkäyntikulujen korvauksena 9 500 euroa.

EIT äänesti ratkaisusta 10 artiklan osalta äänin 15-2, 6 artiklan osalta äänin 15-2 ja oikeudenkäyntikulujen korvausten osalta äänin 14-3.

EIT:n lehdistötiedote ja tuomio kokonaisuudessaan ovat luettavissa EIT:n verkkosivuilta ja HUDOC-tietokannasta.

Lisätietoja: lainsäädäntösihteeri Satu Sistonen, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, puh. 0295 351 789.