Hyppää sisältöön

Puolustusministeri Niinistö: Puolustuskyvyn äkkijarrutuksiin ei ole varaa

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2016 18.30
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö keskittyi Paasikivi-seurassa pitämässään UKK-luennossa materiaali- ja koulutusvajeeseen, jotka ovat syntyneet puolustusvoimiin kohdennettujen leikkausten seurauksena. "Materiaalipuutteita meillä on muun muassa panssarintorjunnassa, ilmatorjunnassa, viesti- ja johtamisjärjestelmissä sekä ampumatarvikkeissa", toteaa ministeri Niinistö.

Niinistön mukaan vuonna 2014 valmistuneen kansanedustaja Ilkka Kanervan johdolla laaditun loppuraportin suositukset ovat osin jo vanhentuneita: "Ryhmä ei ottanut kantaa toimintamenojen tasoon. Nyt laadittavassa puolustusselonteossa on tarkoitus tehdä tarvittavat linjaukset niin materiaali- kuin toimintamenobudjetoinninkin osalta. Vain näin toimimalla voimme antaa puolustusvoimille riittävät perusteet puolustuskyvyn pitkäjänteiselle kehittämiselle."

Niinistö painottaa normaalibudjettiin sisältymättömien strategisten hankkeiden merkityksellisyyttä. Nämä ovat merivoimien taistelualusten korvaamiseksi toteutettava Laivue 2020 -hanke ja Hornet-kaluston korvaava HX-hanke: "Puolustuksemme kokonaisuuden kannalta on erinomaisen tärkeää, että nämä strategiset hankkeet saadaan toteutettua suunnitellusti. Mittaluokaltaan kyse on kuitenkin niin suurista hankinnoista, ettei niitä voida rahoittaa normaalin puolustusbudjetin sisältä."

Sodan ajan vahvuuden leikkaaminen oli ministeri Niinistön mukaan virhe, joka tulee korjata mahdollisimman nopeasti. "Muuttuneessa tilanteessa joudumme vakavasti harkitsemaan sodan ajan vahvuuden osittaista palauttamista", toteaa Niinistö.

Ministeri Niinistön puhe on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.defmin.fi/puheet.