Hyppää sisältöön

Suomi mukana kannustamassa fossiilisten polttoaineiden haitallisten tukien poistamiseen

Ulkoasiainministeriövaltiovarainministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 28.4.2015 14.02 | Julkaistu suomeksi 28.4.2015 klo 14.06
Tiedote 116/2015

Joukko hallituksia kannustaa fossiilisten tukien asteittaista poistamista Pariisin ilmastoneuvotteluiden tavoitteiden tukena.

Kahdeksan maan ryhmä, joka tunnetaan nimellä 'fossiilisten polttoaineiden tukireformin ystävät', on julkaissut kommunikean, jossa kannustetaan hallituksia asettamaan fossiilisten polttoaineiden tukireformi etusijalle ennen YK:n Pariisissa tänä vuonna pidettävää Ilmastokokousta.  Ystävämaat kannustavat muita hallituksia hyväksymään lausunnon. Ranska ja Yhdysvallat olivat ensimmäisiä ystävämaaryhmän ulkopuolisia maita, jotka hyväksyvät lausunnon, mikä lisää kommunikean painoarvoa.

Fossiilisten polttoaineiden tuet ovat yleisiä erityisesti kehitysmaissa.  Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan fossiilisia polttoaineita tuetaan lähes 550 miljardilla USAn dollarilla vuodessa globaalitasolla (IEA, 2014). Fossiilisten polttoaineiden tuet jarruttavat talouskasvua ja aiheuttavat vakavia seurannaisvaikutuksia muun muassa ilmaston kannalta. Lisäksi tuet estävät uusiutuvan energian tasapuolista kehittämistä ja sen käyttöönottoa.  Jo osittainen tukien vähentäminen alentaisi kasvihuonepäästöjä 12 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.  Tuista hyötyvät eniten rikkaimmat, jotka kuluttavat enemmän energiaa.  Lisäksi tuet rasittavat julkista taloutta, ja niistä vapautuvat varat voitaisiin ohjata muihin kestävän kehityksen politiikkatavoitteisiin. 

Kommunikealla halutaan tuoda esiin fossiilisten tukien järkeistämisen mittavat ilmastohyödyt sekä selkeät taloudelliset, sosiaaliset ja muut ympäristöhyödyt.  Kommunikean allekirjoittajat voivat myös nostaa esiin omia aloitteitaan.

Alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo valtiovarainministeriöstä, joka edusti Suomea kommunikean julistustilaisuudessa, totesi että fossiilituilla on seurannaisvaikutuksia – ne ovat globaalitasolla merkittäviä, ja joissain maissa vievät valtionmenoista suuren osuuden. Hän sanoi, että Suomi on tehnyt paljon työtä ympäristölle haitallisten tukien karsimiseksi. ”Nyt edistämme kommunikealla fossiilitukien järkeistämistä kansainvälisesti,” totesi Saarenheimo.

Uuden-Seelannin, Tanskan, Ruotsin ja Norjan kauppa-, kehitys- ja ulkoministerit olivat läsnä julkistustilaisuudessa 17. huhtikuuta Washingtonissa. Myös Ranskan kehitysministeri sekä Yhdysvaltain valtiovarainministeriön apulaispääsihteeri osallistuivat tilaisuuteen.

Tausta

Suomi kuuluu Uuden-Seelannin vuonna 2010 perustamaan maaryhmään 'Friends of Fossil Fuel Subsidy Reform (FFFSR)', jonka tavoitteena on edistää luopumista fossiilisten polttoaineiden tehottomista tukijärjestelmistä. Ystävämaihin kuuluvat lisäksi Costa Rica, Tanska, Etiopia, Norja, Ruotsi, ja Sveitsi.  Maat ovat sitoutuneet toimimaan esimerkkinä ja tukemaan muiden maiden osallistumista fossiilisten polttoaineiden tukien käytön järkeistämiseen.

Lisätietoa:

Malena Sell, ulkoministeriö, 0295 351 860
Tuuli Juurikkala, valtiovarainministeriö, 0295 530 051
Maria Vuorelma, ympäristöministeriö, 0295 250 342

Kommunikea https://www.iisd.org/sites/default/files/publications/FFSR_Communique_17_4_2015.pdf

Infographic on fossil fuel subsidy reform and climate change:
http://www.iisd.org/gsi/sites/default/files/FFSR_and_climate_infographic_snd10-12_0.jpg