Hyppää sisältöön

Nato SOFA -sopimukseen ja Pariisin pöytäkirjaan liittymistä koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselle

oikeusministeriöpuolustusministeriöulkoministeriö
Julkaisuajankohta 12.10.2023 14.46
Tiedote

Ulkoministeriön johtaman työryhmän luonnos hallituksen esitykseksi on lähetetty lausuntokierrokselle 12. lokakuuta 2023.

Naton SOFA -sopimus (Nato SOFA) koskee Naton jäsenvaltioiden joukkojen ja Pariisin pöytäkirja kansainvälisten sotilasesikuntien asemaa toisen Naton jäsenvaltion alueella. Suomi on jo aiemmin Naton rauhankumppanimaana soveltanut näitä sopimuksia ja liittyy niihin nyt Naton jäsenenä. Liittyminen vaatii eduskunnan suostumuksen. 

Hallituksen esitysluonnoksessa työryhmä on arvioinut Nato SOFAn määräyksiä, jotka koskevat muun muassa maahantulomuodollisuuksia, aseenkanto-oikeutta, tuomiovallan jakautumista, vahingonkorvausoikeutta ja eräissä tapauksissa siitä luopumista sekä joukkojen erioikeuksia ja vapauksia. Pariisin pöytäkirjalla Nato SOFAn määräykset ulotetaan myös Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön pöytäkirjassa määrätyin mukautuksin. 

Työryhmä on arvioinut Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan suhdetta perustuslakiin ja Suomea sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin, erityisesti suhteessa vieraan vallan oikeuteen käyttää tuomiovaltaa Suomen alueella. 

Työryhmä esittää johtopäätöksenään, että Nato SOFAn rikosoikeudellista tuomio- ja lainkäyttövaltaa koskevaan VII artiklaan sisältyy määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa ja siksi eduskunnan päätös sopimuksen hyväksymisestä edellyttää 2/3:n enemmistöllä tehtävää päätöstä. Työryhmä katsoo, että sellaiset Nato SOFAn määräykset, jotka koskevat perustuslakia, koskevat perustuslakia myös Pariisin pöytäkirjan osalta.

Työryhmä tarkasteli myös Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjaan liittymisen keskeisimpiä vaikutuksia, jotka koskettavat useita toimijoita ja toimialoja, kuten Puolustusvoimia, turvallisuutta, oikeuslaitosta, vahingonkorvauksia, verotusta, terveydenhuoltoa ja liikennettä. 

Esitysluonnos sisältää myös useita eri hallinnonalojen liitelakeja, jotka on katsottu välttämättömiksi tai tarkoituksenmukaisiksi tehdä liittymisen yhteydessä. Lisäksi vireillä on toimialakohtaisia säädöshankkeita, joilla on tarkoitus sujuvoittaa Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan sekä myös muilta osin Nato-jäsenyysvelvoitteiden toimeenpanoa.

Hallituksen esitysluonnoksen valmisteluun osallistuivat ulkoministeriön, oikeusministeriön, sisäministeriön, puolustusministeriön, valtiovarainministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, ympäristöministeriön, Pääesikunnan, Rajavartiolaitoksen sekä valtiokonttorin edustajat. 

Hallituksen esitysluonnoksesta voi antaa lausunnon Lausuntopalvelu.fi  -palvelussa 12. marraskuuta 2023 asti.

Lisätietoja

  • Ulkoministeriö: Maria Guseff, yksikönpäällikkö, puh. 0295 351 158, [email protected] 
  • Puolustusministeriö:Hanna Nordström, lainsäädäntöjohtaja, puh. 0295 140 600, [email protected] 
  • Oikeusministeriö: Lauri Koskentausta, lainsäädäntöneuvos, puh. 0295 150 241, [email protected]