Ekumeeniset Kirkkopäivät, Turku 19.5.2017
Pääministeri Juha Sipilän puheenvuoro ”Uskonnot, rauha ja kotoutuminen”
(muutosvarauksin)
Kirkolla on ollut omassa elämässäni suuri merkitys. Kirkolla on myös kasvavan yhteiskunnallisen keskustelijan ja toimijan asema. Samalla haluan huomioida muidenkin uskontojen edustajien läsnäolon. On tärkeää käydä vuoropuhelua yhdessä.
Puhun seuraavaksi kolmesta teemasta. Uskonnon roolista konfliktien synnyssä, toiseksi rauhan saavuttamisessa ja kolmanneksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta.
Vuosien ajan ajateltiin, että uskonnon rooli yhteiskunnissa on vähenemässä. Ajateltiin, ettei uskontoa tarvitse ottaa huomioon siinä, miten päätöksiä valmistellaan ja pannaan toimeen. Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, että tässä oltiin väärässä.
Isak Svensson Uppsalan yliopistosta on osoittanut, että vuonna 1975 ainoastaan 3 % silloisista konflikteista pystyttiin luokittelemaan osin uskonnollisiksi. Luku oli noussut vuoteen 1989 mennessä 18 %:in ja vuonna 2008 luku oli jo 49 %.
Uskonnoista ammentavia ääriliikkeitä nähdään kaikkien suurimpien maailmanuskontojen piirissä. Uskontoa käytetään hyväksi vastakkainasettelun lietsomiseen ja vihan oikeuttamiseen. Uskonnollisilla johtajilla tai yhteisöillä ei ole ollut riittävää voimaa pysäyttää kehitystä. Epäluulo eri tavoin uskovaa kohtaan on lisääntynyt kaikkialla maailmassa.
Käsittelen tässä kolmea asiaa: rauhan ja valtioiden rakentamisen työkaluja, uskontojen sisäistä kamppailua ääriajattelua vastaan ja humanitaarisen tilanteen heikkenemistä.
Ensinnäkin, pitkään ajateltiin, että demokraattinen kansallisvaltio edustaa parasta mallia, jolla ihmisryhmien asioita voidaan edistää ja erimielisyyksistä sopia. YK:n tehtävä on ollut auttaa sodan osapuolia palamaan neuvottelupöytään, rakentamaan valtiota uudelleen yhdessä. Monikansallisia kysymyksiin YK:n toivottiin tuovan sopimuksia ja säätelyä. YK kohtaa nyt monenlaisia ristipaineita. Sen pyrkimys ratkaista konflikteja luomalla uudelleen valtion rakenteita ei näytä usein tuottavan tulosta. Joko osapuolia ei saada pöytään sopimaan tai luodut instituutiot ovat legitimaatioltaan heikkoja. Ei riitä, että on valtio, jolla on perustuslaki, hallitus, parlamentti ja päämies – vaan ihmisten on voitava luottaa siihen ja koettava se omakseen. Tällaiset tilanteet ovat haavoittuvia ihmisryhmien ja uskontojen välisen epäluulon lietsonnalle.
Ääriliikkeet voivat helposti horjuttaa hauraan valtion vakautta. Olemme nähneet myös useiden valtioiden pyrkimyksiä laajentaa omaa vaikutusvaltaa rahoittamalla itseään lähellä olevia uskonnollisia ryhmiä. Tämä on johtanut konfliktien syvenemiseen ja pitkittymiseen Syyriassa, Jemenissä ja Libyassa. Uskonnolliset johtajat tuskin yksin pystyvät pysäyttämään kehitystä. On korkea aika, että väkivaltaa tukeneet valtiot tunnustavat erehtyneensä. Ulkopuolisen sotkeutumisen sijaan sotien paikalliset osapuolet tarvitsevat tilaa yhteiselon rakentamiseen.
Uskonnollisten ryhmien välisten erimielisyyksien lietsominen väkivallaksi voi laajeta myös Eurooppaan. Osaisivatko kaikki Euroopan valtiot erotella, mikä on väkivaltaa lietsoneiden tahojen ja tuon ryhmän tavallisten jäsenten ero? Siksi kaikkien etu on estää asioita ajautumasta niin huonoon jamaan.
Siksi uskonnon ymmärtämistä, yhteyksiä uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden välisen yhteistyön tukemista tarvitaan kaikissa eurooppalaisissa valtioissa ja EU:ssa. Uskon myös, että kaikkien eurooppalaisten uskontojen, mukaan lukien islamin, pitää seistä omilla jaloillaan.
Toiseksi, haluan sivuta uskontojen sisällä käytävää kamppailua kunkin uskonnon ja suuntauksen sanomasta, jotka heijastelevat niiden ulkopuolelle. Tämä on osa-alue, jossa uskonnolliset johtajat ja yhteisöt voivat tehdä paljon.
Uskonnoille tyypillistä on korostaa omaa erityislaatuisuuttaan. On erittäin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten toisin uskovista puhutaan. Väkivalta lisääntyy ilmapiirissä, missä itseään pidetään toista parempana. Neuvonantajani Antti Pentikäinen on kiinnittänyt huomiota siihen, että uskonnolliset yhteisöt, joissa käytetään enemmän aikaa ulkoiseen käytökseen kuin sisäiseen kasvuun, päätyvät helpommin painostamaan jäseniään ja tällöin myös ero psyykkisen ja fyysisen väkivallan välillä käy häilyväksi. Tällaisessa kasvualustassa väkivalta ja sen oikeutus toisin uskovia ja toimivia kohtaan vahvistuvat. Tätä kamppailua käydään kaikkien uskontojen piirissä.
Aasiassa buddhalaiset nationalistit ovat hyökänneet muslimeja vastaan. Kristittyjen olot Lähi-idässä ovat käyneet tukaliksi. Muslimeja kohtaan lietsotaan pelkoa niin kristillisten kuin juutalaistenkin ryhmien parissa. On selvää, että nämä asenteet heijastelevat valtioiden politiikkaan. Minulle tärkeää kristittynä on se, että Jeesus irtisanoutui kaikenlaisesta väkivallasta. Kolmanneksi, on syytä todeta, että hätä maailmalla kasvaa. Ilmastonmuutoksen myötä elinolosuhteet vaikeutuvat. Nykyisillä sota-alueilla ihmisiä on yhä enemmän humanitaarisen avun tavoittamattomissa. Tämän takia ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä liikkeelle.
Meidänkin yhteiskunnan sisällä pelko ja vastakkainasettelu ovat lisääntyneet. Pelon lietsonnasta voi näissä oloissa tulla itseään ruokkiva profetia. Silti yhä enemmän pelkoja lietsotaan oman uskonnon suojelemisen nimissä.
Suomen ulkopolitiikassa rauhanvälitys on yksi päätavoitteistamme. Hallitus toteuttaa tätä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Yksi työkalu on ulkoministeriön Kirkon Ulkomaanavun kanssa ylläpitämä uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanvälitysverkosto. Sen tavoitteena on uudistaa YK:n tapaa toimia uskonnollisten ja heimoyhteisöjen kanssa sotatilanteissa.
Tarvitsemme silti rauhanvälitykseen enemmän osaamista ja satsauksia. Konfliktit ovat yhä monimutkaisempia. Sotien osapuolia, kuten terroristijärjestöjä, on vaikea saada neuvottelupöytiin ja sitoutumaan pelisääntöihin. Siksi YK tarvitsee usein välittäjäapua paikallisilta heimoilta ja uskonnollisilta toimijoilta.
Valtioiden ja YK:n diplomaatit tarvitsevat koulutusta uskonnon roolista konflikteissa. Tarvitaan myös yhä enemmän ja parempaa tutkimusta. Haluan tässä lausua kiitokseni kirkolle satsauksista näihin asioihin. On hienoa, että suomalaisen yhteiskunnan eri toimijat kantavat vastuuta kriisien ratkaisussa ja ehkäisyssä.
Suomi etsii näissäkin asioissa pragmaattisesti ratkaisuja. Meidän on pystypäin näytettävä osaamistamme YK:n ja muiden toimijoiden piirissä. Tätä on tehtävä siksi, koska sota on pahin katastrofi, johon kansakunta voi joutua. Meillä suomalaisilla on mahdollisuudet ja taidot auttaa konfliktien lopettamisessa. Tähän liittyy myös tukemme uskonnollisten yhteisön roolin vahvistamiseen.
Myös meillä kotimaassa kaikkien uskonnollisten ryhmien panos on tärkeää turvallisuuden rakentamiseksi. Viranomaiset ovat lisänneet yhteistyötään uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Tunnustamme, että uskonnolliset yhteisöt ja lähiyhteisöt ovat usein kaikkein tehokkaimpia ennaltaehkäisyssä. Samoin niitä tarvitaan silloin, kun ääriliikkeisiin mukaan lähtenyt palaa ja hänet pitää auttaa mahdollisen rikosvastuun jälkeen takaisin yhteiskuntaan.
On tärkeää, että teette tätä työtä yhdessä. Samalla työ ei saa olla vain samoin ajattelevan pienen piirin toimintaa. Teidän on etsittävä vastauksia, miksi jokaisen uskonnon piirissä pelot ja epäluulot toisiaan kohtaan lisääntyvät ja ääri-ajattelu yleistyy – ja on pystyttävä yhdessä kääntämään tämä kehitys. Vetoan samalla myös siihen, että kirkko lisää myös omaa panostaan rauhan edistämiseen. Sovinnon ja anteeksiantamuksen vahvistamisessa uskonnoilla on oma välttämätön roolinsa. 40 % kaikista rauhansopimuksista kaatuu ensimmäisen kahden vuoden aikana. Vetoan, että etsisitte keinoja tehdä lisää sovinnon rakentamiseen liittyvän osaamisen vahvistamiseksi.
Keskustelu maahanmuutosta on ajankohtainen. Kun kysymme kristillisiin arvoihin pohjautuen, mitä sydämemme asiasta sanoo, uskon, että moni teistä ajattelee samalla tapaa kuin minä. Sodan ja vainon keskeltä pakenevaa ihmistä on autettava. Hänen kanssaan on jaettava ateria ja tarjottava yösija. Vuonna 2015 Suomeen saapui 32 000 turvapaikanhakijaa. Monet heistä myös saavat turvapaikan Suomesta. Kaikki heistä tänne tulleet eivät kuitenkaan täytä kansainvälisen suojelun edellytyksiä. Osa on myös lähtömaassaan radikalisoitunut. Tämä pienen pieni osa turvapaikkaa hakeneista ihmisistä vaikuttaa osaltaan myös yhteiskuntamme turvallisuuteen.
Lainsäädännön lisäksi ihmisoikeussopimukset ja kansainväliset sitoumukset ohjaavat suomalaisten viranomaisten turvapaikkapäätöksiä. Suomelle on kunnia- ja olemassaolon kysymys noudattaa niitä. Jos päätös koetaan vääräksi, siitä on oikeusvaltiossa mahdollisuus valittaa.
Sotaa pakenevia autetaan. Esimerkiksi Syyriaan ei palauteta ketään. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aallosta noin 10 000 ihmiselle on myönnetty turvapaikka. Vertailtaessa eri eurooppalaisia maita voidaan sanoa Suomen kantaneen vastuunsa hyvin.
Suomi noudattaa samaa EU-lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia kuin muutkin unionin jäsenmaat. Hallituksen päälinjana on ollut yhdenmukaistaa kriteerejä ja turvapaikkapolitiikkaa muiden EU-maiden tasolle. Suomen linja onkin yhdenmukainen EU-maiden kanssa. Esimerkiksi viranomaisemme seuraavat tarkasti, miten Ruotsissa arvioidaan Afganistanin eri alueiden tilannetta. Jos Ruotsin arviossa tapahtuu muutos, Suomi ottaa muutoksen huomioon tehdessään omaa maa-arviotaan. Arviointia lähtömaiden turvallisuustilanteista tehdään kunkin turvapaikkahakemuksen ratkaisun yhteydessä.
Maahanmuuttovirasto noudattaa lainsäädäntömme ja ihmisoikeussopimusten mukaista palautuskieltoa. Ketään ei palauteta alueelle, jossa uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Olen myös tarkistanut kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden kohtelun maassamme. Uskonto sinänsä ei voi olla turvapaikan myöntämisen peruste, mutta se voi olla, että uskonnon vuoksi on lähtömaassa hengenvaarassa. Olen käynyt näitä läpi ja todennut sekä käytännöt että resurssoinnit hyvin ammattimaiseksi ja hyvin perustelluksi.
Tämä maa on lailla ja sydämellä rakennettava. Luotan suomalaisiin viranomaisiin ja oikeusvaltioon. Viranomaiset tekevät päätöksiä suurella sydämellä, huolella, korkealla työmoraalilla sekä lakeja ja sopimuksia noudattaen. Luottamus viranomaisiin ja toimivaan oikeusvaltioon ovat yhteiskuntamme vakauden perusta. Siksi niistä on pidettävä huolta. Siksi sitä on kunnioitettava.
Nyt ihmisiä vaeltaa läpi Euroopan vaarallisia reittejä pitkin tietämättä, onko turvapaikka mahdollinen. Suomi on eurooppalaisissa pöydissä hakenut ratkaisuja, joilla ihmisiä päästäisiin auttamaan siellä, missä hätä on. Samoiten juurisyihin on tartuttava.
Meidän pitää auttaa ihmisiä lähellä heidän kotiaan. Euroopan unionin olisi yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa rakennettava kotinsa jättäneille pakolaisille inhimillisempiä olosuhteita. Näiltä alueilta voisimme ottaa suoraan kiintiöpakolaisia. Henkilökohtaisesti olisin valmis nostamaan kiintiöpakolaisten määrää, jos saamme kokonaisratkaisun sovittua Euroopassa.
Käyn kirkon ja muiden uskontojen edustajien kanssa mielelläni keskustelua maan turvapaikkalinjasta. Meitä yhdistää ihmisarvon loukkaamattomuuden kunnioitus. Ihmisen arvo on pyhä ja ihmisarvo on jakamaton. Me olemme kaikki Jumalan kuvia. Yksi kirkon keskeisimmistä tehtävistä on olla heikoimman puolella. Tämä on ollut myös oma vakaumukseni.
Pääministerinä kannan syvää huolta ja vastuuta siitä, että jokainen sotaa tai vainoa pakeneva tulee autetuksi. Samalla tunnen suurta vastuuta siitä, että kunnioitamme lakeja ja suomalaisen virkakunnan korkealla työmoraalilla tekemiä päätöksiä. Uskon myös vahvasti, että jos ja kun joskus virheitä syntyy, ne oikenevat oikeusasteessa.
Rohkaisen kirkkoa ja sen jäseniä osallistumaan aktiivisesti maahanmuuttajien kotouttamiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Se, että avaatte kotinne tai muuten helpotatte maahanmuuttajien arkea ja sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan on äärimmäisen arvokasta kansalaisena toimimista. Tähän myös satavuotiaan Suomen perinne ja arvot meitä kaikkia velvoittavat.