Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministerin joulutervehdys

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 23.12.2022 9.14
Uutinen

”Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä, silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi”, kirjoittaa Tove Jansson teoksessaan Kuvanveistäjän tytär (suom. Kristiina Kivivuori).

Jouluun liittyy usein paljon odotuksia. Ne voivat olla omia tai muilta tulevia. Toivottavasti tänä jouluna osaamme odotuksista huolimatta olla myös armollisia itsellemme. Kaikkea ei tarvitse saada vuoden loppua kohden valmiiksi ja joulu saapuu, vaikka hieman keskeneräisenäkin. Meitä koetellut aika on ollut monella tapaa haastava, ja siksi jouluun kuuluva armollisuuden viesti tuntuu nyt entistäkin tärkeämmältä.

Tänä jouluna meidän ajatuksemme ovat Ukrainassa. Moni ukrainalainen joutuu kohtaamaan joulun ja talven ilman sähköä, vettä tai lämpöä, kun Venäjä pommittaa Ukrainan kaupunkeja ja maan infrastruktuuria.

Näin joulun alla ukrainalaisten hätä tuntuu erityisen voimakkaasti meidän jokaisen sydänalassa. Tällaista joulua ei kukaan toivonut tai halunnut. Monella on pyhien aikaan mielessä ukrainalaisten auttaminen ja tuen osoittaminen. Jokainen meistä voi tarjota apua itselleen sopivalla tavalla, esimerkiksi antamalla omaa aikaansa ukrainalaisten auttamiseksi tai tekemällä lahjoituksen avustusjärjestölle.

Monia huolettaa ukrainalaisten tilanteen lisäksi oma tai läheisten toimeentulo. Venäjän brutaalin hyökkäyssodan hintaa maksetaan myös Suomessa - niin energia, lämpö kuin ruokakin on kallistunut. Tämä näkyy erityisesti pieni- ja keskituloisten arjessa. Hallitus on pyrkinyt lievittämään energian hinnan kohtuuttomia vaikutuksia suomalaisille kotitalouksille. On selvää, että Venäjä kiristää tietoisesti Suomea ja Eurooppaa energiatoimituksilla ja yrittää näin murentaa yhtenäistä tukeamme Ukrainalle. Emme taivu painostuksen ja kiristyksen alla.

Meitä on viimeisten vuosien aikana koeteltu, mutta suomalaiset ovat sitkeää tekoa. Vuoden pimein päivä on takana, ja kuljemme hiljalleen kevään valoa kohti. Pohjolassa käänne kevääseen on aina ollut tärkeä juhlan aihe. Keskellä pimeintä talvea tarvitsemme taukoa ja pysähtymistä, rauhoittumista ja yhdessäoloa.

Poikkeuksellisten aikojen keskellä tuntuu, että tarvitsemme joulua erityisen paljon. Toivon, että jokaisella on jouluna aikaa pysähtyä edes hetkeksi ja viettää omannäköistään juhlaa itselle mieluisalla tavalla.

Rauhallista joulua kaikille!

Sanna Marin
pääministeri

 

Sanna Marin
 
Sivun alkuun