Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Selvitys: Liikkumispalvelujen kehittämiseen tarvitaan uudenlaisia ohjauskeinoja

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaliikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 17.9.2021 9.01
Tiedote 527/2021
Lauttasaaren metroasema
Kuva: Tim Bird, Finland Promotion Board

Liikennesektori on keskellä laajaa ja nopeaa kestävyyssiirtymää. Uusilla liikkumispalveluilla, kuten MaaS-palveluilla, yhteiskäyttöisillä kulkuneuvoilla ja jaetuilla kyydeillä, voi olla merkittävä rooli, kun liikenteen päästöjä vähennetään ja samalla huolehditaan siitä, että mahdollisuudet liikkua säilyvät koko maassa.

Myös kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen vaikuttavat liikkumispalveluiden tulevaisuuteen. Samanaikaisesti digitalisaatio, automatisaatio ja palveluistuminen aiheuttavat muutoksia liikkumispalveluihin ja samalla hämärtävät erillisten liikennemuotojen rajoja. Muutosten myötä liikenteen palvelumarkkinoille on tullut useita uusia toimijoita. Liikkumistottumukset voivat muuttua nopeasti, mutta kestävien muutosten tueksi tarvitaan määrätietoisia ja olosuhteiden mukaisesti mukautuvia toimenpiteitä.

Nykyiset liikennesuunnittelun ja siihen liittyvän päätöksenteon työkalut eivät pysty vastaamaan näihin haasteisiin, todetaan Liikkumisen kestävien palvelumarkkinoiden ohjauskeinot (LIIKE-PALO) -loppuraportissa. Liikkumisen palvelumarkkinoiden kestävän siirtymän hallintaan tarvitaan uusia keinoja ja työkaluja, joiden tulee mahdollistaa sekä välittömien riskien ja seurausten että pitkän aikavälin vaikutusten huomioiminen.

LIIKE-PALO-projektissa hahmoteltiin liikkumispalvelujen mahdollisia kehityskulkuja vuoteen 2030 mennessä ja tunnistettiin erilaisia politiikkatoimenpiteitä, joilla liikkumispalvelujen kehitystä voitaisiin ohjata toivottuun suuntaan.

Koordinointia, innovointia ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä

Raportissa esitetään seuraavat suositukset, jotka on tunnistettu ja koostettu tutkimuskirjallisuuden ja asiantuntijatyöpajojen pohjalta.

  1. Liikkumisen palvelumarkkinoiden kestävän siirtymän hallinnointi edellyttää sekä yleisen että sektoripolitiikan horisontaalista ja vertikaalista politiikan koordinointia ja johdonmukaisuutta.
  2. Liikkumispalveluita ohjaavan politiikan lähtökohtia on arvioitava perusteellisesti murroksen keskellä.
  3. Liikkumispalvelujen kehittäminen vaatii avointa innovointia ja innovaatioekosysteemejä.
  4. Hallinnon pitkän aikavälin teknologian ennakointi- ja arviointimenetelmiä ja -valmiuksia on kehitettävä.
  5. Tiedon- ja datanjakamisen käytännöt tulee selventää.
  6. Vastuulliset kokeilut - Uudet teknologiat vakiintuvat vasta kun käyttäjät hyväksyvät ja ottavat ne käyttöön.
  7. Rakennetun ympäristön suunnitteluun kokonaisvaltaista otetta.
  8. Perinteisillä liikennepolitiikan toimenpiteillä on tärkeä rooli myös kestävyysmurroksen hallinnassa.

Selvityksen ovat toimittaneet Aalto-yliopisto, FLOU Oy ja Demos Helsinki. Selvitys on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2020 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lisätietoja: Milos Mladenovic, Aalto-yliopisto, p. 050 566 0974, etunimi.sukunimi(at)aalto.fi

Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.

 
Sivun alkuun