Suomen kriisinhallintaosallistuminen ja HX-hanke esillä TP-UTVA:ssa
Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät perjantaina 17. huhtikuuta 2020 kansainvälistä kriisinhallintaa koskevia kysymyksiä.
On tärkeää, että koronaviruspandemian aikana kansainvälinen läsnäolo konfliktialueilla jatkuu. Suomi osallistuu tällä hetkellä kymmeneen sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon yhteensä noin 400 sotilaalla YK:n, EU:n ja Naton sekä kansainvälisen Isisin vastaisen koalition puitteissa.
Kokouksessa linjattiin, että Suomi jatkaa osallistumistaan YK:n UNIFIL-operaatiossa Libanonissa operaation ranskalaisessa reservipataljoonassa noin 200 sotilaalla 1.1.2021 alkaen toistaiseksi. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle annetaan asiasta selvitys sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisesti.
Lisäksi TP-UTVA linjasi, että Suomi valmistautuu jatkamaan osallistumista Irakissa sekä Isisin vastaisen koalition OIR-operaatiossa (Operation Inherent Resolve) että Naton NMI-koulutusoperaatiossa (NATO Mission Iraq). Lisäksi Suomi valmistautuu kasvattamaan osallistumista EU:n sotilaallisessa koulutusoperaatiossa Malissa.
TP-UTVA linjasi myös, että Suomi osallistuu Naton nopean toiminnan joukkojen (NRF) valmiusvuoroon vuonna 2022 Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksella. Suomi on osallistunut NRF-joukkojen täydentävään toimintaan vuodesta 2012 alkaen, ja se on tärkeä osa Suomen kumppanuusyhteistyötä Naton kanssa.
TP-UTVA:lle esiteltiin HX-hävittäjähankkeen tarkennettujen tarjousten tulokset. Suomi vastaanotti tarkennetut tarjoukset kaikilta viideltä tarjoajalta tammikuun loppuun asetettuun määräaikaan mennessä, minkä jälkeen tarjoukset on analysoitu puolustushallinnossa.
Lisätietoja: osastopäällikkö Mikko Kinnunen, p. 0295 351 820, ulkoministeriö; ylijohtaja Janne Kuusela (kriisinhallinta), p. 0295 140 300, ohjelmajohtaja Lauri Puranen (HX-hanke), 0295 140 403, puolustusministeriö