Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tasavallan presidentin esittely 11.8.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.8.2017 11.47
Tiedote 356/2017

Luettelossa ovat presidentin tekemät julkiset päätökset

EDUSKUNNAN VASTAUKSET

Tasavallan presidentti vahvisti 11.8.2017 seuraavat lait:

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta, laki Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta, laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 29 ja 73 §:n muuttamisesta, laki tullilain 10 ja 47 §:n muuttamisesta, laki henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain 17 §:n muuttamisesta, laki Verohallinnosta annetun lain 28 ja 30 §:n muuttamisesta sekä laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 18 §:n muuttamisesta (HE 45/2017 vp). Tullin tehtäväksi säädetty tavaroiden maahantuonnin arvonlisäverotus siirretään Verohallinnon tehtäväksi siltä osin kuin kyse on arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjen yritysten tekemistä tuonneista. Tulli valvoo kuitenkin tältäkin osin arvonlisäveron oikeellisuutta tulliselvitykseen liittyvän valvonnan yhteydessä ja vastaa rikostutkinnasta. Tullille jää maahantuontien arvonlisäverotus muiden kuin arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjen tekemien tuontien osalta. Tulli vastaa myös sellaisten luonnollisten henkilöiden tekemien tuontien verotuksesta, jotka eivät liity tuojan liiketoimintaan, sekä tullisäännösten vastaisen tuonnin verotuksesta. Verohallinnon vastuulle siirrettävässä maahantuonnin arvonlisäverotuksessa sovelletaan yleisiä arvonlisäverolain, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain ja veronkantolain verotusmenettelyä ja veronkantoa koskevia säännöksiä. Tuojat ilmoittavat tuonnista suoritettavan veron oma-aloitteisesti veroilmoituksellaan niin kuin muutkin verokaudelle kohdistettavia liiketoimia koskevat tiedot. Tuonnista suoritettava vero kohdennetaan samalle kuukaudelle kuin sitä koskeva vähennyskin. Jos tuodut tavarat käytetään kokonaan vähennyskelpoiseen tarkoitukseen, ei tuonnin osalta jää veroa maksettavaksi. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettuun lakiin lisätään säännökset Tullin Verohallinnolle annettavista tiedoista ja verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettuun lakiin Verohallinnon Tullille annettavista tiedoista. Säännösehdotuksia sovelletaan pääsääntöisesti myös Ahvenanmaan maakunnan ja muun Suomen välisissä tuonneissa. Lait tulevat voimaan 1.1.2018. (VM lainsäädäntöneuvos Suvi Anttila 040 761 2703)

Laki valtion virkamatkoilla sattuneiden vahinkojen korvaamisesta (HE 38/2017 vp). Lakia sovelletaan valtion virkamiesten ja työntekijöiden ulkomaan virkamatkoilla sattuneiden vahinkojen korvaamiseen. Lailla muutetaan valtion virkamiesten ja työntekijöiden ulkomaan matkavakuutuskäytäntöä siten, että luovutaan yksityisten vakuutusyhtiöiden vakuutusten käyttämisestä ja siirretään vahingonkorvausvastuu valtion kannettavaksi. Toimivaltainen viranomainen on Valtiokonttori. Laki tulee voimaan 1.1.2018. (VM neuvotteleva virkamies Hannu Koivurinta 0295 530 117)

Laki ammatillisesta koulutuksesta, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta, laki perusopetuslain 40 §:n muuttamisesta, laki lukiolain 18 a §:n muuttamisesta, laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain 3 §:n muuttamisesta, laki yliopistolain 37 ja 37 a §:n muuttamisesta, laki ammattikorkeakoululain 25 ja 26 §:n muuttamisesta, laki Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun lain muuttamisesta, laki opintotukilain muuttamisesta, laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki valtion ja yksityisen järjestämän koulutuksen hallinnosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, laki tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta, laki yleisistä kielitutkinnoista annetun lain 4 §:n muuttamisesta, laki oikeustulkkirekisteristä annetun lain 5 §:n muuttamisesta, laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta, laki opiskelijoiden oikeusturvalautakunnasta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 49 §:n muuttamisesta, laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta, laki kotoutumisen edistämisestä annetun lain 24 §:n muuttamisesta, laki työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, laki terveydenhuoltolain 17 §:n muuttamisesta, laki Poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain 22 §:n muuttamisesta, laki ajokorttilain muuttamisesta, laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta, laki rikosrekisterilain 6 §:n muuttamisesta, laki eläinsuojelulain 26 b ja 33 f §:n muuttamisesta, laki ympäristönsuojelulain 159 ja 195 §:n muuttamisesta, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain eräiden säännösten kumoamisesta (HE 39/2017 vp). Uudella lailla ammatillisesta koulutuksesta kumotaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annettu laki ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettu laki. Lisäksi muutetaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia ammatillisen koulutuksen rahoituksen osalta sekä eräitä muita lakeja. Ammatillisen koulutuksen kokonaisuudistuksessa ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen erilliset järjestämisluvat muutetaan yhdeksi järjestämisluvaksi. Ammatillisessa koulutuksessa otetaan käyttöön yhtenäiset osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen sekä osaamisen hankkimisen ja osoittamisen prosessit. Lisäksi tutkinnon myöntämisoikeus siirretään osaksi järjestämislupaa koulutuksen järjestäjälle. Koulutussopimus otetaan käyttöön uutena työpaikalla järjestettävän koulutuksen mallina. Myös ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa rahoituksen myöntämisperusteena painotettaisiin koulutuksen tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1.1.2018. Eduskunnan vastaukseen sisältyvät lausumat; 1. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tuo viipymättä eduskunnalle lakiehdotuksen, joka toteuttaa sellaiset työsopimuslain ja virkasuhteita koskevan lainsäädännön muutokset, jotka mahdollistavat oppisopimuksella työskentelyn tasavertaisesti kaikilla toimialoilla, lisätyön tarjoamisvelvoitteen tätä estämättä. 2. Eduskunta edellyttää, että rahoitusuudistuksen siirtymäkauden aikana opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa ammatillisen koulutuksen uuden rahoitusjärjestelmän vaikutuksia ammatillisen koulutuksen järjestämiseen ja tuo sivistysvaliokunnalle selvityksen tiedoksi vuosittain syysistuntokauden aluksi. Tässä yhteydessä arvioidaan myös perusrahoitusosuuden riittävyyttä. 3. Eduskunta edellyttää, että opetus- ja kulttuuriministeriö ryhtyy valmistelemaan selvitystä erityistä vaativaa tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuspolkujen eheydestä ja koulutusmahdollisuuksista.  4. Eduskunta edellyttää, että opetus- ja kulttuuriministeriö tukee ja seuraa sekä sen perusteella arvioi ammatillisen koulutuksen reformin toteutumista, muun muassa vaikutuksia koulutuksen alueelliseen ja kielelliseen saavutettavuuteen, opintojen keskeyttämisen vähentämiseen ja koulutustakuun toteutumiseen sekä siihen, että oppisopimus- ja koulutussopimuspaikkamäärät lisääntyvät toimialoittain uudistuksen tavoitteiden mukaisesti. Mikäli havaitaan muutostarpeita, joiden johdosta sääntelyä on tarkennettava tai muutettava, hallitus ryhtyy viipymättä toimiin ja valmistelee myös tarvittavat esitykset eduskunnalle. Hallituksen tulee seurata tarkoin sääntelyn tosiasiallisia vaikutuksia perustuslain sivistyksellisten oikeuksien toteutumiseen. (OKM ylijohtaja Mika Tammilehto 0295 330 308)

Laki opintotukilain muuttamisesta (HE 36/2017 vp). Opintotukeen liittyvät lakisääteiset tehtävät siirretään korkeakouluilta Kansaneläkelaitokselle ja opintotukilautakunnat lakkautetaan. Laki tulee voimaan 1.1.2018. Eduskunnan vastaukseen sisältyvä lausuma; Eduskunta edellyttää, että Kansaneläkelaitoksen toiminnassa varmistetaan, että opiskelijoilla on saatavissa henkilökohtaisesti tarvitsemansa asiantunteva opintotukineuvonta riittävän helposti ja ilman ylimääräisiä kuluja. Kansaneläkelaitoksen toiminnassa on varauduttava nykyisen opintotukilautakuntajärjestelmän vaatimaan työmäärään ja asiantuntemukseen. (OKM neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen 0295 330 110)          

MUUTA

Tasavallan presidentti päätti 11.8.2017 seuraavat asiat:

Tasavallan presidentti määräsi eduskunnan kirjelmän Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2016 antaman kertomuksen johdosta sekä siihen liittyvän ulkoasiainvaliokunnan mietinnön merkittäväksi pöytäkirjaan. (UM lähetystöneuvos Nina Nordström 0295 350 104)

Tasavallan presidentti päätti olla käyttämättä veto-oikeuttaan seuraavien maakuntalakien osalta: maakuntalaki Ahvenanmaan maakunnan kaavoitus- ja rakennuslain muuttamisesta, maakuntalaki kunnallisesti yhteensovitetuista sosiaalipalveluista annetun maakuntalain 3 §:n muuttamisesta, maakuntalaki ympäristönsuojelusta annetun maakuntalain muuttamisesta sekä maakuntalaki liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta annetun lain soveltamisesta Ahvenanmaalla. (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavien kansainvälisten sopimusten voimaansaattamiseksi: hallituksen esitys eduskunnalle poliittisesta vuoropuhelusta ja yhteistyöstä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kuuban tasavallan välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 75/2017 vp) sekä hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin välillä tehdyn suhteita ja yhteistyötä koskevan kumppanuussopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 55/2017 vp). (OM lainsäädäntöneuvos Janina Groop-Bondestam 0295 150 334)

NIMITYSASIAT

Tasavallan presidentti päätti 11.8.2017 seuraavat nimitysasiat:

Ulkoasiainneuvos Kari Kahiluoto Hanoissa (Vietnam) olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.9.2017 lukien, Pariisin suurlähetystön päällikkö, ulkoasiainneuvos Risto Piipponen Zagrebissa (Kroatia) olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.1.2018 lukien sekä ulkoasiainneuvos Teemu Tanner (virkavapaalla 31.12.2017 saakka) Pariisissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävään 1.1.2018 lukien. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Ulkoasiainministeriöstä käsin kiertävän suurlähettilään, ulkoasiainneuvos Jukka Pietikäisen valtuutus toimia myös Haitissa 12.8.2017 lukien päättäen samalla Mexicon suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Roy Erikssonin sivuakkreditoinnin Haitiin. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Canberran suurlähetystön päällikön, suurlähettiläs Lars Backströmin sivuakkreditointi Fidžiin sekä Madridin suurlähetystön päälliköksi 1.9.2017 lukien määrätyn, suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitisen sivuakkreditointi Andorraan. (UM lähetystöneuvos Jyri Järviaho 0295 351 449)

Komentaja Jyrki Jaakko Litmasen määrääminen puolustusasiamieheksi Georgiaan 12.8.2017 lukien asemapaikkana Ankara. (PLM neuvotteleva virkamies Aila Helenius 0295 140 432)

Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihdos. (PLM neuvotteleva virkamies Aila Helenius 0295 140 432)

 
Sivun alkuun