Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto päätti teemat strategiselle tutkimukselle vuonna 2019

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.9.2018 13.59
Tiedote 425/2018

Valtioneuvosto päätti torstaina 20. syyskuuta yleisistunnossaan strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2019. Päätetyt teema-alueet ovat seuraavat: kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää; innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä; julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet sekä kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa. Lisäksi valtioneuvosto linjasi, että 2019 tulee yhteisenä painopisteenä ottaa huomioon tutkimuksen eettisen ulottuvuuden vahvistaminen.

Valtioneuvosto on päättänyt strategisen tutkimuksen keskeisistä teema-alueista ja painopisteistä saatuaan strategisen tutkimuksen neuvoston aloitteen. Vuonna 2019 tällä tutkimusrahoituksen välineellä toteutettavan tutkimuksen myöntövaltuus on yhteensä 55,6 miljoonaa euroa. Strategisen tutkimuksen neuvosto tiedottaa erikseen haun käynnistymisestä.

Strategisella tutkimuksella tarkoitetaan pitkäjänteistä, ongelmakeskeistä ja tieteellisesti korkeatasoista yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnan toimintojen kehittämistä palvelevaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin.

Strategisen tutkimuksen neuvosto päättää muun muassa ohjelmakokonaisuuksista, hakujen organisoinnista ja tutkimushankkeiden valinnasta sekä vastaa seurannasta ja vaikuttavuuden arvioinnista. Rahoitettavia hankkeita valittaessa käytetään arviointikriteereinä yhteiskunnallista merkittävyyttä, vaikuttavuutta ja tieteellistä laatua.

Valtioneuvoston strategisen tutkimuksen teema-alueet ja painopisteet vuodelle 2019

Lisätietoja strategisesta tutkimuksesta www.aka.fi/stn

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300, valtioneuvoston kanslia ja erityisavustaja Tuomas Vanhanen, p. 0295 530 216, valtiovarainministeriö

 
Sivun alkuun