Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vesa Vuorenkoskesta Tuppuraisen valtiosihteeri

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.5.2021 14.42
Tiedote 289/2021

Valtioneuvosto nimitti torstaina 6. toukokuuta oikeustieteen ja valtiotieteiden maisteri Vesa Vuorenkosken eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen valtiosihteeriksi. Valtiosihteeri nimitetään ministerin toimikaudeksi.

Samassa valtioneuvoston yleisistunnossa valtiosihteeri vannoi virkavalan.

Ennen siirtymistään valtioneuvoston kansliaan Vuorenkoski on työskennellyt yhteiskunta-asioiden päällikkönä Akava ry:ssä. Lisäksi hän on toiminut Akava ry:ssä vastaavana lakimiehenä, lakimiehenä ja elinkeinopolitiikan asiantuntijana. Hän on toiminut myös Fountain Park Oy:ssä johtajana sekä yrittäjänä. Vuorenkoski on aiemmin toiminut ministerin erityisavustajana opetusministeriössä ja kansanedustajan avustajana eduskunnassa.

Valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.
 

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 300 
 

 
Sivun alkuun