Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys
Digitaalinen henkilöllisyystodistus käyttöön ensi vuonna

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2022 13.44
Tiedote
Henkilö maksaa ostoksiaan kännykällä

Hallituksen esitys luo pohjan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen, ulkomaalaisen digitaalisen asiointivälineen ja luonnollisen henkilön tunnistusvälineen käyttöönotolle. Digitaalinen henkilöllisyystodistus tulee passin ja henkilökortin rinnalle ja parantaa kansalaisen omien tietojen hallintaa. Hallitus jätti esityksen 15. syyskuuta.

Esityksessä ehdotetaan uutta lainsäädäntöä, jotka koskevat uusia viranomaisen tuottamia digitaalisen asioinnin palveluita ja näiden tuottamiseen sekä käyttöön liittyviä muutoksia. Nämä olisivat uusia henkilöllisyyden ja henkilötietojen osoittamiseen sekä sähköiseen tunnistamiseen tarkoitettuja ratkaisuja. 

Digitaalinen henkilöllisyystodistus ja ulkomaalaisen digitaalinen asiointiväline eivät korvaa passia tai henkilökorttia vaan tulevat asioinnissa niiden rinnalle. Ulkomaalaisen asiointiväline on käytettävissä vain sähköisissä asioinnissa. Luonnollisen henkilön tunnistusvälineellä puolestaan tarkoitetaan laitetta, jonka avulla mahdollistetaan digitaalinen tunnistautuminen niille, jotka eivät halua tai joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta käyttää digitaalista henkilöllisyystodistusta.

Jotta digitaalinen henkilöllisyystodistus ja ulkomaalaisen digitaalinen asiointiväline voidaan ottaa käyttöön, tarvitaan uudistuksia myös henkilötunnusjärjestelmään. Siksi hallitus antoi eduskunnalle samaan aikaan henkilötunnusjärjestelmän uudistamista käsittelevän lakiesityksen, jossa mahdollistetaan ulkomaalaisen etärekisteröintimenettely.

Digihenkilöllisyys parantaa omien tietojen hallintaa

”Valtion tarjoamalla kännykkäsovelluksella mahdollistetaan digipalveluissa asiointi kaikille riippumatta asiakassuhteista pankkiin tai teleoperaattoriin. Uudistus toimii osana laajempaa kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on uudistaa perustavanlaatuisesti koko sähköisen asioimisen tapaa myös EU:ssa. Suomi toimii esimerkkinä ja osaltaan viitoittaa tietä omalla mallillaan EU-tason ratkaisuille”, kuntaministeri Sirpa Paatero toteaa.

Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen tarkoitus on tehdä kansalaiselle henkilötietojen osoittamisesta entistä tietoturvallisempaa, joustavampaa ja yhdenvertaisempaa. Digitaalinen henkilöllisyystodistus olisi jokaisen suomalaisen ja myös niiden ulkomaalaisten saatavilla, joille poliisi on myöntänyt ulkomaalaisen henkilökortin. Se olisi riippumaton palveluntarjoajista tai maksullisista asiakassuhteista. Päämääränä on tilanne, jossa palveluissa asioivilla henkilöillä olisi mahdollisuus esittää viranomaisen vahvistama henkilöllisyys sekä henkilöllisyyteen liittyviä vahvistettuja tietoja erilaisissa asiointitilanteissa ja hallita itse omia tietojaan myös digitaalisessa ympäristössä.

Asiointitilanteessa henkilö voi entistä paremmin itse päättää, mitä tietoja jakaa. Esimerkiksi kaupassa ikää tarkistettaessa olisi mahdollista näyttää vain ikä koko henkilötunnuksen sijaan. Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen myöntäjän ei olisi mahdollista seurata, miten sitä käytetään.

Digi- ja väestötietovirasto tuottaa palvelun

Hallituksen esityksen mukaan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen ja ulkomaalaisen digitaalisen asiointivälineeseen liittyvistä digitaalisista palveluista ja mobiilisovellusten tuottamisesta vastaa ja Digi- ja väestötietovirasto. Samalla lakiehdotus sisältää säännökset digitaalisen henkilöllisyyden tietojärjestelmästä, joka toimisi sekä digitaalisen henkilöllisyystodistuksen että ulkomaalaisen digitaalisen asiointivälineen perustana. Sääntely koskisi viranomaisten tehtävien lisäksi muun muassa tietojärjestelmän vaatimuksia ja tietoturvallisuutta sekä henkilötietojen käsittelyä.

Lisäksi esityksellä mahdollistettaisiin vaihtoehtoinen tunnistusväline sellaisille henkilöille, jotka eivät halua tai voi käyttää mobiilisovellusta. Tunnistusväline toimisi julkisen sektorin sähköisessä asioinnissa ja sen myöntäisi Digi- ja väestötietovirasto.

Lait tulevat voimaan syksyllä 2023

Uusien lakien oli tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023, mutta voimaantulon aikataulua on myöhennetty alkuperäisestä syyskuun alkuun 2023. Myös digitaalisen henkilöllisyyden käyttöönotto siirtyisi näin ollen samaan ajankohtaan. 

Keskeisin syy aikataulun siirtoon on se, että lakien toimeenpanossa mukana oleville toimijoille haluttiin antaa lisäaikaa valmistautua muutokseen. Myös henkilötunnusjärjestelmän uudistamisen aikataulua siirrettiin eteenpäin syyskuulle 2023 samasta syystä.

 

Lisätietoja: 
ICT-johtaja Jarkko Levasma, puh. 029 553 0117, jarkko.levasma(at)gov.fi
Hankepäällikkö Sami Kettunen, puh. 0295 530 226, sami.kettunen(at)gov.fi
Lainsäädäntöneuvos Maarit Huotari, p. 0295530518, maarit.huotari(at)gov.fi
 

 
Sivun alkuun