Hyppää sisältöön

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero:
Julkisen hallinnon tuottavuutta kehitetään – lisätalousarviossa päätettiin tuottavuustoimien käynnistämisestä

Julkaisuajankohta 28.6.2019 11.56
Tiedote

Eduskunta on perjantaina tehnyt päätöksen vuoden 2019 toisesta lisätalousarviosta. Eduskunta päätti kohdentaa rauenneeseen maakunta- ja sote-uudistukseen budjetoidut, mutta käyttämättä jääneet noin 200 miljoonaa euroa julkisen hallinnon tuottavuustoimiin, joilla tavoitellaan merkittäviä tuottavuussäästöjä nykylainsäädännön puitteissa.

Hallitusohjelmassa on todettu, että työllisyyden kasvun ohella valtion talouden kestävyyttä vahvistetaan tehokkaimmin julkisesti rahoitetun palvelutuotannon tuottavuutta parantamalla.Lisätalousarviossa päätetty käyttöperusteiden muutos mahdollistaa määrärahojen käyttämisenalueiden palvelutuotannon tuottavuutta edistäviin toimiin valtakunnallisen kehittämistyön ja alueille myönnettävien valtionavustusten muodossa.

Tuottavuustoimilla tuetaan muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu- ja toimintamallien yhtenäistämistä, palvelujärjestelmien arviointia sekä tiedolla ohjaamisen mahdollistavien tietojärjestelmien kehittämistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiotutkimukseen varataan 4 miljoonaa euroa. Lisäksi edistetään muun muassa kuntien tietojärjestelmien yhteensovittamista, parannetaan tiedolla johtamisen edellytyksiä kuntien rakennuskannan ylläpidossa ja tehostetaan kuntien ja valtion yhteishankintojen synergioiden hyödyntämistä.

Avustusta on tarkoitus myöntää alueiden kuntien yhdessä sopimiin tuottavuutta edistäviin toimenpiteisiin, joita seurataan julkisen talouden suunnitelman yhteydessä toteutettavassa alueiden ja valtion välisessä neuvottelumenettelyssä.

Tuottavuushankkeen sisältö ja aikataulu tarkentuvat syksyllä 2019 hallituskauden ensimmäisen julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteydessä.

Lisätietoja:

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg, puh. 050 431 3640
Osastopäällikkö Jani Pitkäniemi, puh. 050 452 4748