Osastopäällikkö, ylijohtaja Jani Pitkäniemi:
Kuntien eriytymiskehityksen hallintaa varten tarvitaan laaja tilannearvio

Kuntien tulevaisuuden näkymistä on perustelua tehdä kokonaisvaltainen, tuoreimpiin väestöennusteisiin sekä erillisiin selvityksiin perustuva kansallinen tilannekuva-arvio. Sen pohjalta olisi johdonmukaista tehdä yli hallituskausien ulottuvat ja parlamentaariseen valmisteluun perustuvat poliittiset valinnat.

Maakunta- ja sote-uudistus sekä pitkälti väestön vanhenemisesta ja muuttoliikkeestä seuraava kuntien eriytymiskehitys muokkaavat kuntien roolia ja niiden taloudellista kantokykyä merkittävästi.

Maakunta- ja sote-uudistus keventää kuntien tehtäviä, lieventää menopaineita ja muuttaa rahoituksen rakennetta. Nopeimmin kasvavat väestön ikääntymisestä johtuvat menot poistuvat kuntien vastuulta ja talouden ennakoitavuus helpottuu, mutta toisaalta investointipaineet säilyvät korkeina.

Uudistuksen jälkeen, ja siitä riippumattakin kuntien elinvoima ja mahdollisuudet järjestää palveluita eriytyvät väestökehityksen johdosta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana väkiluku on vähentynyt kahdessa kolmasosassa kuntia. Näissä kunnissa koko maan väestöstä asuu kuitenkin vain 30 prosenttia. Nykyisin on noin 40 kuntaa, joissa syntyy vuosittain alle 15 lasta, ja vuoteen 2030 mennessä tällaisten kuntien määrän arvioidaan kasvavan. Samalla niiden kuntien määrä, joiden asukkaista vähintään kolmannes on yli 65-vuotiaita, yli kaksinkertaistuu. Väestöennuste kertoo myös, että väestön keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin jatkuu.

Muutokset verotuksessa kertovat erilaistumiskehityksestä

Väestöään menettävien kuntien verotulopohja heikentyy jatkuvasti, mutta tietyt investointipaineet säilyvät. Sopeutusvaraa ei usein ole. Väestön keskittyminen kaupunkiseuduille puolestaan parantaa näiden alueiden tulopohjia, mutta tuo mukanaan kustannus- ja investointipaineita.

Myös muutokset verotuksessa kertovat kuntien välisestä eriytymiskehityksestä: viimeisen reilun 10 vuoden aikana kunnallisveroprosentit ovat nousseet suurimmalla osalla kunnista yli 20 prosentin. Viime vuosikymmenellä vain osalla kunnista kunnallisveroprosentti ylitti 20:n rajan.

Muutokset nostavat esiin kysymykset kansalaisten palveluiden saatavuuden ja niiden rahoituksen yhdenvertaisuudesta sekä julkisten varojen tehokkaasta käytöstä, mutta myös paikoin kunnallisen itsehallinnon merkityksen säilymisestä. On hyvää pitkän tähtäimen kuntapolitiikkaa pyrkiä vastaamaan huoliin ja haasteisiin aktiivisesti ja mahdollisimman koordinoidulla lähestymistavalla.

Erilaisille kunnille erilaiset ratkaisut

Kuntien tulevaisuuden näkymistä on perustelua tehdä kokonaisvaltainen, tuoreimpiin väestöennusteisiin sekä erillisiin selvityksiin ja tutkimuksiin perustuva yhtenäinen kansallinen tilannekuva-arvio. Sen pohjalta olisi johdonmukaista tehdä yli hallituskausien ulottuvat ja parlamentaariseen valmisteluun perustuvat poliittiset valinnat: millä keinoilla sekä kasvavien että väestöä menettävien kuntien erilaiset ongelmat pystytään jatkossa hallitsemaan.

Erikokoisten ja eri tilanteessa olevien kuntien ongelmia ei kyetä ratkaisemaan samoilla keinoilla. Sen sijaan tarvitaan useampien toisiaan täydentävien toimenpiteiden kokonaisuus. On tutkittava, mitä voidaan saavuttaa kuntarakenteita vahvistamalla. Lisäksi on tutkittava, miten kuntien rahoitusta ja kuntien välisten erojen tasausta voidaan kehittää vastaamaan erilaisia tarpeita. Samalla on arvioitava sitä, mitkä ovat perustuslain reunaehdot lakisääteisten peruspalvelujen järjestämiselle eri tavoin erilaisissa kunnissa, ja voisiko kunnilla olla jatkossa erilaisia tehtäviä.

Kaupunkien merkitys talouskasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin luojina on keskeinen. Nykyistä pitkäjänteisemmällä, koordinoidummalla ja monimuotoisemmalla kaupunkipolitiikalla voidaan osaltaan vastata kaupunkien kehittämistarpeisiin.

Lähtökohtana on jatkossakin, että kuntien talous ei kestä tehtävien lisäämistä tai laajentamista, ellei joitain muita tehtäviä vähennetä. Merkittävä kustannusriski piilee kuntien rakennuskannassa. Sen tervehdyttäminen ja korjausvelan pienentäminen vaativat kunnilta nykyistä määrätietoisempaa ja suunnitelmallisempaa päätöksentekoa ja työtä. Väestökehitys osaltaan pakottaa palveluverkon uudelleenarviointiin. Valtio voi tukea tätä työtä edistämällä kuntien rakennuskantaa ja tilojen käyttöä koskevan tietopohjan käytettävyyttä sekä tiedolla johtamisen edellytyksiä.

Maakunta- ja sote-uudistuksen toteutuksen jatkuvuus tulisi varmistaa

Maakunta- ja sote-uudistuksen toimeenpano ja jatkuvuus tulisi varmistaa seuraavalla hallituskaudella, jotta vastuu ikärakenteen heikentymisen aiheuttamista palvelujen kysynnän ja kustannusten kasvusta saadaan siirrettyä kuntia vahvemmille järjestäjille. Tämä on edellytys kansalaisten yhdenvertaisten palvelujen turvaamiselle. Mallista riippumatta uudistuksen tulisi sisältää rahoituskehys, joka hillitsee kustannusten kasvua 3 miljardilla eurolla.

Jani Pitkäniemi

Kirjoittaja on osastopäällikkö valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osastolla.

Tämä kolumni liittyy 4. helmikuuta julkaistavaan valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoroon, joka käsittelee talous- ja hallintopolitiikan lähtökohtia. Ministeriö haluaa julkaisussaan arvioida tulevan vaalikauden näkymiä ja tuoda julkiseen keskusteluun ratkaisuvaihtoehtoja.