Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki 146 kuntaa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.9.2020 15.37
Tiedote

Kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 146 kuntaa ja haettu avustussumma oli yhteensä 342 miljoonaa euroa. Keskimäärin korotusta haettiin 102 euroa asukasta kohden. Korotukseen on käytettävissä enintään 60 miljoonaa euroa.

Hakijakuntien väestömäärä vaihteli hieman yli 900 asukkaasta lähes 300 000 asukkaaseen. 93 hakijakunnassa on alle 10 000 asukasta, ja 17 hakijakunnassa oli yli 50 000 asukasta.

Kuntien hakemat summat puolestaan vaihtelevat 200 000 eurosta 16 miljoonaan euroon.   

Vuonna 2019 avustusta haki 89 kuntaa ja sitä myönnettiin 21 kunnalle yhteensä 10 miljoonaa euroa.

Kuntien harkinnanvaraisesta korotuksesta päättää valtioneuvosto kuntaministeri Sirpa Paateron esityksestä. Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä. 

Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta voidaan lain mukaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi. Valtio voi asettaa avustusten myöntämiselle ja käytölle ehtoja, jotka koskevat kunnan talouden tervehdyttämistä. 

Kunnat toimittivat valtiovarainministeriölle korotushakemuksen yhteydessä selvityksen toimista talouden tasapainottamiseksi. Korotuksen myöntäminen perustuu pääosin tilinpäätöksistä saataviin talouden tunnuslukuihin. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään kunnan omiin toimiin talouden tervehdyttämiseksi sekä sellaisin poikkeuksellisiin ja tilapäisiin tekijöihin vuoden 2020 aikana, jotka vaikuttavat kunnan kokonaistaloudelliseen tilanteeseen. Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen kriteereissä otetaan huomioon myös koronakriisin vaikutukset, jotka kuntien oli eriteltävä hakemuksissaan. 

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Vesa Lappalainen, 02955 30389, vesa.lappalainen(at)vm.fi
neuvotteleva virkamies Ville Salonen, 02955 30388, ville.salonen(at)vm.fi

Tiedotteen hakijamäärää ja siihen liittyviä lukuja on korjattu sekä 2.9.2020 että 3.9.2020. Erilaisten teknisten ongelmien vuoksi kuusi määräajassa kirjaamoon jätettyä hakemusta ei saapunut asianhallintajärjestelmäämme heti.

 
Sivun alkuun