Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lakiehdotus valtion henkilöstön työtapaturmasuojan laajentamisesta etätyössä lausunnoille

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 13.5.2022 11.51
Tiedote

Laissa laajennettaisiin valtion henkilöstön etätyössä sattuneiden tapaturmien korvaamista. Lakiehdotus on lausunnoilla 1. heinäkuuta 2022 saakka.

Valtion henkilöstön työnteon yhteydessä sattuneet tapaturmat korvataan tälläkin hetkellä riippumatta työn tekemisen paikasta. Etätyötä tekevän tapaturmaturva on kuitenkin suppeampi kuin läsnätyötä tekevän, sillä nykyisessä laissa on säädetty rajoituksia etätyötä tekevän korvaussuojaan.

Jatkossa korvattavan etätyötapaturman tulisi liittyä työntekoon tai työnteon vuoksi tehtävään siirtymiseen. 

Valtiolla läsnä- ja etätyö ovat samanarvoisia työskentelytapoja

Valtio ei voi ottaa henkilöstölleen yksityisiä lisävakuutuksia, koska valtion henkilöstön työtapaturmat korvaa lain mukaan Valtiokonttori. Työtapaturmasuojan laajentaminen etätyöhön vaatii erillisen lainsäädännön, jotta valtion henkilöstön etätyössä tapahtuvien tapaturmien korvaaminen vastaisi yksityistä vakuutusturvaa. Tavoitteena on saattaa valtion henkilöstö vastaavaan asemaan etätyössä sattuneiden työtapaturmien korvaamisessa kuin niiden työnantajien henkilöstö, joilla on työantajan järjestämä vapaaehtoinen vakuutusturva etätyössä sattuneiden tapaturmien korvaamiseksi.

Lakimuutos on myös tarpeellinen, koska etätyöskentely on lisääntynyt koronapandemian aikana. Myös pandemian jälkeen valtiolla ennustetaan tehtävän enemmän etätyötä kuin pandemiaa edeltävänä aikana. Lisäksi valtiolla edistetään uusia työnteon tapoja ja monipaikkaista työtä, kuten etätyötä. Henkilöstöä tulee kohdella tasapuolisesti tapaturman sattuessa huolimatta siitä, työskenteleekö henkilö etä- vai läsnätyössä.

Valtiovarainministeriö asetti joulukuussa 2021 työryhmän laatimaan hallituksen esityksen muotoon ehdotuksensa valtion henkilöstön etätyötapaturman korvaamista koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmässä oli jäseniä valtiovarainministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä Valtiokonttorista. Työryhmä luovutti esityksensä kuntaministeri Sirpa Paaterolle 20. huhtikuuta 2022.

Lisätietoja:
Yksikönpäällikkö Juha Madetoja, puh. 0295 530 572, juha.madetoja(at)gov.fi
Lainsäädäntöneuvos Jarmo Huotari, puh. 02955 30418, jarmo.huotari(at)gov.fi

 
Sivun alkuun