Hyppää sisältöön

Lausuntopyyntö
Sähköautojen ja lataushybridien ajoneuvoveron korottaminen lausuntokierrokselle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 26.6.2024 13.20
Tiedote

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt lausuntokierroksen, joka koskee sähköautojen ja lataushybridien ajoneuvoveron korotusta. Hallitus päätti kevään 2024 kehysriihessä nostaa sähköautojen ja lataushybridien ajoneuvoveroa sekä jatkaa nollapäästöisten työsuhdeautojen verotusarvon verotukea neljällä vuodella.

Ajoneuvoveroa korotettaisiin yhteensä noin 35 miljoonalla eurolla vuoden 2026 tasossa. Korotus kohdistuisi pääosin sähköautojen ja ladattavien hybridien perusveroon ja käyttövoimaveroon. 

Perusveron korotuksen tavoitteena on parantaa valtiontaloutta. Käyttövoimaveron muutoksella pyritään lisäksi päivittämään energiaverojärjestelmää johdonmukaisemmaksi poistamalla sähköautoille ja ladattaville hybrideille aiheutuva veroetu, joka syntyy sähkön alemmasta valmisteverosta verrattuna moottoribensiiniin.

Ajoneuvoveron korotukset 

  • Sähköhenkilö- ja pakettiautojen vuosittainen ajoneuvoveron perusvero nousisi noin 53 euroa.
  • Sähköhenkilöautojen käyttövoimavero nousisi keskimäärin noin 35 euroa vuodessa.
  • Ladattavien hybridihenkilöautojen perusvero nousisi keskimäärin noin 38 euroa vuodessa.
  • Ladattavien bensiinikäyttöisten hybridihenkilöautojen käyttövoimavero nousisi keskimäärin noin 40 euroa vuodessa.
  • Ladattavien dieselkäyttöisten hybridihenkilöautojen käyttövoimavero laskisi keskimäärin noin 140 euroa vuodessa.
  • Pienipäästöisten ei-ladattavien hybridihenkilöautojen perusvero nousisi noin 0–11 euroa vuodessa.

Uudet veroliput tulisivat käyttöön tammikuusta 2025 alkaen

Uudet veroperusteet tulisivat voimaan 1.1.2026. Koska ajoneuvovero on päiväkohtainen ja kannetaan etukäteen 12 kuukauden pituiselta ajoneuvokohtaiselta verokaudelta, uusien veroperusteiden mukaista veroa sisältäviä verolippuja lähetettäisiin kuitenkin jo tammikuusta 2025 alkaen.

Lausuntokierros päättyy elokuussa

Valtiovarainministeriö lähetti ehdotukset lausuntokierrokselle 26. kesäkuuta. Lausuntoaika päättyy 15. elokuuta. Lausuntokierroksen jälkeen ministeriö tekee tarvittavat muutokset lakiluonnoksiin. Lopullinen hallituksen esitys annetaan eduskunnalle syysistuntokaudella viikolla 39.

Lisätietoja: 
Lainsäädäntöneuvos Markus Teräväinen puh. 02955 30719, markus.teravainen(at)gov.fi