Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiovarainministeriö päätti valtion maksuliikepalvelujen hankinnasta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2019 15.30
Tiedote

Valtiovarainministeriö on tehnyt päätöksen valtion maksuliikepalveluiden hankinnasta 19. syyskuuta. Hankinnalla pyritään aiempaa parempaan varautumiseen ja jatkuvuuteen valtion maksuliikkeen hoitamisessa.

Uudella sopimuskaudella valtiolla on käytössä kaksi pankkia, joista voidaan lähettää ja joihin voidaan vastaanottaa maksuja. Nämä pankit ovat Suomessa toimiva Danske Bank AS, Suomen sivuliike ja Nordea Bank Abp. Lisäksi tarvittaessa voidaan ottaa käyttöön huoltovarmuuspankki, jonka maksuliikepalvelut tuotetaan kokonaisuudessaan Suomessa. Huoltovarmuuspankiksi on valittu OP Yrityspankki Oyj. Hankintasopimukset tehdään ajalle 1.12.2020−30.11.2026.

Hankinnalla pyritään aiempaa parempaan varautumiseen ja jatkuvuuteen valtion maksuliikkeen hoitamisessa. Maksuliikkeen toiminnalla on kriittinen yhteys julkisen talouden rahoitusasemaan, yhteiskunnan toimintakykyyn sekä kansalaisten toimentulon turvaamiseen. Suomen valtion maksuliikkeen vuosittainen kassavirta on noin 180 miljardia euroa.

Valtion maksuliikepalvelut kilpailutettiin 10.5.–5.7.2019. Kilpailutuksessa käytettiin julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa eli hankintalaissa tarkoitettua avointa menettelyä. Tarjousten valintaperusteena käytettiin kokonaistaloudellista edullisuutta. Valtiokonttori vastaa valtion uusien maksuliikepalveluiden käyttöönotosta valtiolla.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Juha Halonen, puh. 02955 30435, juha.halonen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun