Hyppää sisältöön

Ehdotus uudeksi vammaispalvelulaiksi lausunnolle

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2022 15.10
Tiedote 47/2022

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu vammaispalvelulainsäädännön uudistamista. Ehdotus uudeksi lainsäädännöksi on lausunnolla 17.2.-4.4.2022.

Uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja poistaa esteitä, jotka rajoittavat vammaisen henkilön yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja osallistumisen toteutumista yhteiskunnassa. Lisäksi tavoitteena on tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeutta sekä turvata yksilöllisen tarpeen mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Nykyinen vammaispalvelulaki kumottaisiin. Uusi vammaispalvelulaki sisältäisi säännökset vammaisille henkilöille järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista. Asiakasmaksulain pykälät muutettaisiin vastaamaan uuden lain palveluita.

Samalla tehtäisiin muutoksia sosiaalihuoltolain palvelusuunnittelu- ja päätöksentekoprosessiin. Kehitysvammalakiin jätettäisiin voimaan itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja perusoikeuksien rajoittamista sekä tahdosta riippumatonta erityishuoltoa koskevat pykälät. 

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022. Laki tulisi voimaan jo 1.1.2023, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Lakiin tulisi kuitenkin siirtymäaikoja niin, että vanhat päätökset olisivat voimassa enintään kaksi vuotta ja uudet palvelut, kuten erityinen osallisuuden tuki ja tuettu päätöksenteko, tulisivat voimaan 1.1.2025.

Lisätietoja

lakimies Sirkka Sivula, p. 0295 163 007
neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina, p. 0295 163 405 
[email protected]

Koska osa käännöksistä valmistuu lausuntoajan alettua, viimeistään 11.3. mennessä, ruotsinkielisten lausuntoaikaa jatketaan 11.4. saakka.

Päivitetty 21.2. klo 15.45. Tiedotteeseen täydennetty ruotsinkielisen lausuntoajan päättymispäivä.