Hyppää sisältöön

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta ratkaisu vammaisten henkilöiden oikeuksista koronatoimissa keväällä 2020

sosiaali- ja terveysministeriöulkoministeriö
Julkaisuajankohta 25.8.2023 13.34
Tiedote

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 25.8.2023 julkistetussa ratkaisussaan, ettei uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaista vammaisten henkilöiden oikeutta terveyden suojeluun eikä syrjinnänkieltoa tai vammaisten henkilöiden oikeutta yhteiskuntaan sopeutumiseen ja yhteiskunnalliseen elämään osallistumiseen oltu loukattu koronaviruspandemian torjunnassa keväällä 2020. 

Kantelun komitealle teki joulukuussa 2020 eräs kansalaisjärjestö. Kantelussa katsottiin muun muassa, että Suomen valtio ei olisi käyttänyt asianmukaisia keinoja vammaisten henkilöiden terveyden ja elämän suojelemiseksi pandemian aikana. Kantelun mukaan viranomaiset eivät myöskään tarjonneet informaatiota ja ohjausta vammaisille henkilöille saavutettavista lähteistä ja saavutettavassa muodossa. Kantelussa katsottiin lisäksi, että poistumis- ja vierailurajoitukset vammaisten henkilöiden sosiaalihuollon palveluasumisyksikköihin estivät vammaisten henkilöiden pääsyn asianmukaisiin terveyden- ja sosiaalihuollon palveluihin sekä henkilökohtaiseen apuun. 

Ratkaisussaan komitea katsoi, että keväällä 2020 käyttöön otetut toimet koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi olivat perusteltuja, koska kyseessä oli tuolloin uusi, yleisvaarallinen tartuntatauti, jonka käyttäytymistä ja vaikutuksia ihmisten terveyteen ei vielä täysin tunnettu. Komitean näkemyksen mukaan ns. varovaisuusperiaatteen noudattaminen ihmisten terveyden suojelemiseksi oli tuolloin kyseessä olleessa tilanteessa perusteltua. Komitean arvioon vaikutti myös se, että rajoitustoimenpiteet olivat käytössä vain rajoitetun ajan ja niitä lievennettiin tiedon lisääntyessä. 

Komitea totesi myös, että keväällä 2020 käytössä olleet koronaviruksen torjuntatoimenpiteet, kuten suositus välttää sosiaalisia kontakteja, oli suunnattu koko väestölle, eikä vammaisia henkilöitä asetettu siten eriarvoiseen asemaan. Komitea myös katsoi, että asetetuista torjuntatoimenpiteistä huolimatta kaikille henkilöille turvattiin oikeus välttämättömiin terveyden- ja sosiaalihuollon palveluihin. Komitean näkemyksen mukaan ajantasaista tietoa koronaviruksesta oli saatavilla myös vammaisille henkilöille saavutettavassa muodossa, kuten viittomakielellä ja selkokielellä.

Sosiaalisten oikeuksien turvaa ja valvontaa Euroopassa

Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja on kansainvälinen sopimus, joka turvaa sosiaalisten oikeuksien toteutumista Euroopassa. Peruskirjan oikeudet on taattava kaikille sopimusvaltioiden oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille ilman syrjintää. Peruskirjan valvonta perustuu sen täytäntöönpanoa koskeviin raportteihin, joita sopimusvaltiot antavat määräajoin. Lisäksi työmarkkinaosapuolet ja tietyt järjestöt voivat tehdä kanteluita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealle peruskirjan määräysten puutteellisesta täytäntöönpanosta. Suomi on ainoana osapuolena mahdollistanut myös kansallisten kansalaisjärjestöjen kanteluoikeuden peruskirjan nojalla. 

Lisätiedot:         

lakimies Jenna Uusitalo, STM, p. 0295 163 152, [email protected]

yksikönpäällikkö Krista Oinonen, UM, p. 0295 351 172 (uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja)