Hyppää sisältöön

Hallitus ehdottaa muutoksia asiakastietolakiin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2024 13.17
Tiedote

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettuun lakiin esitetään muutoksia.

Muutoksia tehtäisiin sosiaalihuollon Kanta-palveluun liittymisen määräaikoihin, sosiaalihuollon ammattilaisten oikeuksiin saada tietoja potilaiden Kela-etuuksista sekä terveydenhuollon oikeuksiin luovuttaa potilastietoja potilaan kanssa sovitulle palvelunantajalle. 

Hallitusohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on selvittänyt tarvetta muuttaa asiakastietolakiin sisältyviä siirtymäaikoja. Erityisesti tarvetta on muuttaa määräaikaa, johon mennessä sosiaalihuollon palvelunantajien on liityttävä Kanta-palvelujen käyttäjiksi. Tarve määräaikojen siirtämiseen johtuu siitä, että hyvinvointialueet hankkivat parhaillaan uusia tietojärjestelmiä. Siirtymäajan muutoksella varmistetaan, ettei käytöstä poistuviin tietojärjestelmiin tarvitse tehdä merkittäviä investointeja, vaan Kanta-palveluun voidaan liittää uudet tietojärjestelmät. Samalla hallitus ehdottaa, että myös eräitä muita Kanta-palveluun liittyviä siirtymäaikoja muutettaisiin.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että terveydenhuollossa toimiville sosiaalihuollon ammattihenkilöille myönnetään oikeudet saada tietoa potilaiden Kela-etuuksista. Tällä varmistettaisiin, että potilaalle voidaan antaa tarpeellinen neuvonta ja ohjaus hänen terveydentilaansa liittyvistä etuuksista. 

Lakimuutoksessa hallitus ehdottaa myös, että jatkossa potilastietoja voitaisiin luovuttaa potilaan kanssa sovitulle terveydenhuollon palvelunantajalle, jos potilastiedot katsotaan terveyspalvelun järjestämisen ja toteuttamisen kannalta välttämättömiksi. Potilastiedot voitaisiin luovuttaa suoraan lain perusteella ilman erillistä suostumusta tai luovutuslupaa.

Lisäksi asiakastietolakiin, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 2 §:ään ja lastensuojelulain 27 ja 41 §:ään esitetään joitakin muita muutoksia ja teknisluonteisia korjauksia. Näitä ovat esimerkiksi palvelunantajan määritelmän tarkennukset ja tiedonsaantioikeuden toteuttaminen tietojärjestelmän avulla.

Lakien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Anna Sandberg, [email protected], p. 0295 163 702
Hallitusneuvos Joni Komulainen, [email protected], p. 0295 163 453