Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus esittää jatkoa tartuntatautilain väliaikaisille pykälille vuoden loppuun saakka

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 30.4.2021 10.44
Tiedote 119/2021

Hallitus on antanut 30.4. esityksen eduskunnalle laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksellä jatkettaisiin tartuntatautilain määräaikaisten säännösten voimassaoloa 31.12.2021 saakka. Nyt nämä säännökset ovat voimassa 30.6. saakka. 

Säännökset koskevat covid-19-epidemian leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömiä hygieniavelvoitteita, rajoitustoimenpiteitä sekä näiden valvontaa ravitsemisliikkeissä, henkilöliikenteessä ja muissa palveluissa.

Tavoitteena on varmistaa, että covid-19-epidemiatilanteen huonontuessa olisi myös kesäkuun jälkeen mahdollista ryhtyä oikea-aikaisesti nopeisiin, tehokkaisiin ja välttämättömiin toimiin epidemian uudelleen leviämisen ehkäisemiseksi. Tavoitteena on osaltaan myös turvata sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kantokyky tilanteessa, jossa tautitapausten määrä lähtisi uudelleen nousuun.

Ainoa sisällöllinen muutos koskisi lähikontaktin määritelmää 

Tartuntatautilain pykälistä 58 a ja 58 b koskevat ravitsemisliikkeitä koskevia rajoituksia, 58 c yleistä hygieniavelvoitetta, 58 e henkilöliikenteessä noudatettavia hygieniavelvoitteita, 58 f matkustajamäärän rajoittamista, 58 g tilojen väliaikaista sulkemista asiakkailta ja osallistujilta ja 58 h suunnitelmaa toimenpiteistä covid-19-leviämisen ehkäisemiseksi. Pykälät 59 a – 59 e koskevat tarkastuksia, määräyksiä ja pakkokeinoja, toimivaltaista viranomaista ja tiedonsaantioikeutta. Pykälä 91 koskee päätösten toimeenpanoa.

Näistä pykälät 58 a - c ja 58 e - h, pykälät 59 a-e sekä 91 §:n 1 momentti pysyisivät sisällöiltään muuttumattomina. Ainoastaan niiden voimassa oloa jatkettaisiin tämän vuoden loppuun asti. 

Ainoa sisällöllinen muutos tehtäisiin 58 d §:n 4 momenttiin (lähikontaktin määritelmä).

Lähikontaktin määritelmä koskisi jatkossa vain sisätiloja

Pykälä 58 d koskee asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen käytön edellytyksiä covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi. Sitä muutettaisiin siten, että lähikontaktin määritelmässä kahden metrin etäisyys koskisi jatkossa vain sisätiloja. Lähikontaktilla tarkoitettaisiin siten oleskelua kasvotusten tai samassa sisätilassa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa.

Muutoksen myötä erilaisten ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien ja urheiluja liikuntapalvelujen järjestäminen olisi nykyistä helpompaa. Samalla helpottuisi järjestämistä koskevien velvoitteiden valvominen.

Tartuntatautilain muutoksesta järjestettiin laaja kuulemistilaisuus 27.4., jonka jälkeen lakiesitys viimeisteltiin sosiaali- ja terveysministeriössä.

Lisätietoja

Lakimies Mirka-Tuulia Kuoksa, [email protected]
Hallitusneuvos Liisa Katajamäki, [email protected]
Hallitusneuvos Ismo Tuominen [email protected] (ravitsemisliikkeet) 

 
Sivun alkuun