Hyppää sisältöön

Hallitus esittää muutoksia yleiseen asumistukeen ja eläkkeensaajan asumistukeen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2024 15.15
Tiedote

Yleisestä asumistuesta ja eläkkeensaajan asumistuesta annettuihin lakeihin ehdotetut muutokset koskisivat muun muassa yleisen asumistuen varallisuusharkintaa, enimmäisasumismenoja koskevaa kuntaryhmitystä ja yrittäjän tulojen arviointia sekä eläkkeensaajan asumistuen omaisuusrajoja ja tuloharkintaa.

Ehdotetut muutokset yleiseen asumistukeen

Esityksessä ehdotetaan, että varallisuusharkinta palautettaisiin yleisen asumistuen määräytymisperusteisiin. Yleisessä asumistuessa on tarkoitus ottaa käyttöön varallisuusraja, joka yhden aikuisen kotitaloudessa olisi 10 000 € ja kahden tai useamman aikuisen taloudessa 20 000 €. 

Ruokakunnan saamiin, tuen määrään vaikuttaviin vuosituloihin lisättäisiin 20 prosenttia varallisuusrajan ylittävän nettovarallisuuden määrästä. Tukea ei myönnettäisi lainkaan, jos ruokakunnan jäsenten yhteenlaskettu nettovarallisuus olisi vähintään 50 000 euroa. Varallisuuteen ei lasketa mukaan tuottamatonta omaisuutta, kuten omassa käytössä olevaa kesämökkiä, asumisoikeusmaksua, osuutta kuolinpesässä, asuntosäästöpalkkiotilillä olevia talletuksia eikä lapsen omaisuutta.

Yleisen asumistuen enimmäisasumismenoja koskevaa kuntaryhmitystä tarkistettaisiin keskimääräiset asumismenot huomioiden. Kouvola, Mikkeli, Pori, Kajaani, Lappeenranta ja Vaasa siirrettäisiin nykyisestä 2. kuntaryhmästä 3. kuntaryhmään.

Esityksessä täsmennettäisiin myös yrittäjän tulojen arviointia. Tulot arvioitaisiin jatkossakin lähtökohtaisesti yrittäjän eläkevakuutuslain mukaan vahvistetun työtulon perusteella. Toimeenpanijalle eli Kansaneläkelaitokselle annettaisiin kuitenkin yksittäistapauksissa harkintavaltaa poiketa työtulon mukaisesta tuloarviosta.

Ehdotetut muutokset eläkkeensaajan asumistukeen

Esityksessä ehdotetaan, että omaisuuden vaikutusta myönnettävään eläkkeensaajan asumistukeen kiristettäisiin nykyisestä. Omaisuusrajaa laskettaisiin niin, että se olisi jatkossa yhdellä hengellä 15 000 € ja avo- tai aviopuolisoilla 24 000 €. Omaisuusrajan ylittävästä netto-omaisuudesta laskettaisiin tuloa 15 prosenttia nykyisen kahdeksan prosentin sijaan. 

Eläkkeensaajan asumistuen tuloharkintaa kiristettäisiin nostamalla lisäomavastuuprosenttia nykyisestä 41,3 prosentista 43,5 prosenttiin. 

Esityksessä ehdotetut toimenpiteet ovat osa hallitusohjelmaa

Esitys perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan ja vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmaan. Esityksessä ehdotettujen toimenpiteiden tarkoitus on hallitusohjelman linjausten mukaisesti vahvistaa julkista taloutta. Ehdotus tasapainottaa valtion taloutta ja hillitsee asumistukimenojen kasvua.

Yleiseen asumistukeen esitettävillä muutoksilla julkista taloutta arvioidaan vahvistettavan yhteensä noin 11,5 miljoona euroa vuodessa ja eläkkeensaajan asumistuen muutoksilla yhteensä noin 25,4 miljoonaa euroa vuodessa. Tavoiteltavien säästöjen arvioidaan toteutuvan täysimääräisinä vuonna 2027 ja siitä eteenpäin.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025. Muutokset tulisivat voimaan sitä mukaa, kun kyseinen tuki tarkistetaan.

Lisätietoja

Johtaja Essi Rentola, p. 0295 163 155, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Mikko Horko, p. 0 295 163 344, [email protected]
Sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Sakari Rokkanen, p. 0295 163 560, [email protected]

Päivitetty 23.9.2024 klo 15:55: Vaihdettu linkkiin päivitetty versio usein kysytyistä kysymyksistä.