Hyppää sisältöön

STM ja THL tiedottavat:
Koronatestaukseen hakeuduttiin jouluviikolla aiempaa vähemmän – raportoitu tapausmäärä laskenut

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2020 20.07
Tiedote 320/2020
Korona Drive In -testausaseman kyltti

Todettujen koronavirustartuntojen määrä Suomessa väheni jouluviikolla (viikko 52). Myös koronatestejä tehtiin huomattavasti vähemmän edellisviikkoihin verrattuna. Siksi on mahdollista, että tapauksia raportoidaan lähiaikoina vasta viiveellä.

Viimeisen kahden viikon seurantajakson (viikot 52–53) yhteenlaskettu tapausmäärä oli 3950 uutta tapausta, mikä on lähes 2000 tapausta vähemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 71 tapausta 100 000:ta asukasta kohden ja sitä edeltävällä kahden viikon jaksolla 93 tapausta 100 000:ta asukasta kohden.

Tapausmäärät ovat laskeneet joulukuun alusta lähtien, ja on mahdollista, että tämä suotuisa kehitys on jatkunut laajojen ja kattavien suositusten ja rajoitusten myötä. Koronatestejä tehtiin viikolla 52 kuitenkin noin neljännes vähemmän kuin kahtena edeltävänä viikkona. Positiivisten tapausten osuus on pysynyt edellisen viikon tasolla, mikä on positiivinen signaali. On kuitenkin mahdollista, että oireilevat ihmiset eivät ole juhlapyhien vuoksi hakeutuneet testeihin samaan tapaan matalalla kynnyksellä kuin arkena. Tämä saattaa näkyä tapausmäärien kasvuna lähipäivinä ja viikkoina. Epidemiatilannetta ja sairaalahoidon tarvetta seurataan tiiviisti myös vuodenvaihteen aikana.

Tartuntojen määrä vanhemmissa ikäryhmissä tasaantui

Viikolla 52 kaikista tapauksista noin 73 % todettiin alle 50-vuotialla ja noin 40 % alle 30-vuotiailla. Yli 60-vuotiaiden osuus oli noin 14 % ja yli 70-vuotiaiden osuus hieman alle 8 %. Vanhempien ikäluokkien osuuden kasvu taittui edellisviikkoihin verrattuna.

Suomessa on 30.12. mennessä todettu yhteensä 35 858 tautitapausta ja tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 556. Taudista parantuneita arvioidaan olevan noin 29 000, mikä on noin 80 % kaikista todetuista tartuntatapauksista.

Sairaalahoidossa oli 30.12. yhteensä 211 potilasta, joista tehohoidossa 30. Erikoissairaanhoidossa potilaita oli 83 ja perusterveydenhuollon osastohoidossa 98. Vuodeosastoilla hoidettavien potilaiden määrä on laskenut edellisiin kahteen viikkoon verrattuna. Teho-osastojen potilasmäärä on pysynyt samalla tasolla noin kolmen viikon ajan. 

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla:

Lisätietoja:

ylilääkäri Taneli Puumalainen (epidemiatilanne), THL, [email protected]
strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä), STM, [email protected]