Hyppää sisältöön

STM ja THL tiedottavat
Koronavirustapausten kasvu on taittunut

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.8.2021 10.00
Tiedote 233/2021

Uusien koronavirustapausten määrä näyttää Suomessa kääntyneen laskuun. Viime viikolla (viikko 33) uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 334, mikä on noin 800 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 5 176. Todettujen tartuntojen määrä on kuitenkin edelleen suuri ja tartunnat leviävät yhä erityisesti rokottamattomien nuorten ja aikuisten piirissä.

Tartuntojen ilmaantuvuus väheni kuluneen viikon aikana lähes kaikissa ikäryhmissä edellisviikkoon verrattuna. Alle 10-vuotiailla tartuntoja taas ilmaantui 14 prosenttia edellisviikkoa enemmän. 
Uusia tartuntoja ilmaantui kahden viimeisen viikon aikana 172 sataatuhatta asukasta kohden, eli lähes saman verran kuin edeltävien kahden viikon (26.7.–8.8.) aikana, jolloin tartuntoja ilmaantui 175 sataatuhatta asukasta kohden. Todetuista tartunnoista 6 prosenttia oli peräisin ulkomailta. 

Koronatestejä tehtiin viime viikolla valtakunnallisesti yli 155 000 kappaletta. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä oli 2,8 prosenttia, lähes yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin aiempina viikkoina.

Suurin osa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista rokottamattomia

Erikoissairaanhoidon kuormitus on ollut viimeisten viikkojen aikana vakaa. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia. Lisäksi osalla alueista on raportoitu perusterveydenhuollon kuormittumisesta. Tähän on vaikuttanut sekä tartunnanjäljityksen ja rokotusten aikaansaama henkilöstöpula että epidemian myötä kertyneen hoitovelan aiheuttama paine.

Koronapotilaita oli 25.8. sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 99, joista perusterveydenhuollon osastoilla 21, erikoissairaanhoidon osastoilla 56 ja teho-osastoilla 22 potilasta. Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu 25.8. mennessä yhteensä 1 018.

47 prosenttia väestöstä saanut toisen rokoteannoksen

Koko maassa noin 71 prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja toisen annoksen 47 prosenttia. 12-15-vuotiaiden ikäryhmässä jo noin 44 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Kaikissa yli 40-vuotiaiden ikäryhmissä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut yli 80 prosenttia. 16–39-vuotiaiden ikäryhmissä kattavuus on toistaiseksi alhaisempi, 69–75 prosenttia. 

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin kello 10.
Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla.

Lisätietoja:

Liisa-Maria Voipio-Pulkki, strategiajohtaja, STM, [email protected] 
Pasi Pohjola, johtaja, STM, [email protected]
Mika Salminen, johtaja, THL, [email protected]