Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM ja THL tiedottavat
Koronavirustartuntojen määrän kasvu tasaantunut edelliseen viikkoon verrattuna

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 22.10.2020 10.00
Tiedote 243/2020

Uusien koronavirustartuntojen määrä on Suomessa noussut merkittävästi kuukauden ajan, mutta viimeisimmän viikon aikana nousu näyttää loiventuneen. Edelliseen viikkoon verrattuna myös positiivisten näytteiden osuus kaikista testatuista näytteistä on laskenut valtakunnallisesti.

Viikolla 42 (12.10.-18.10.) uusien tapausten ilmaantuvuus oli 22,2 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun se edeltävällä viikolla oli 29,2 tapausta 100 000 asukasta kohden. Tästä ei kuitenkaan voi vielä päätellä, miten tilanne kehittyy pidemmällä aikavälillä.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,30-1,45 (90 % todennäköisyysväli).

Osalla alueista tartuntojen jäljitystyön viiveitä on saatu lyhenemään. Uusien tartuntojen tartunnanlähde on kuitenkin valtakunnallisesti edelleen epäselvä noin puolessa tartunnoista.
Koko maan uusista tartunnoista kolmannes todettiin jo karanteenissa olevilla henkilöillä. Alueellisia eroja kuitenkin on: esimerkiksi Vaasan sairaanhoitopiirin alueella valtaosa tartunnoista todettiin edelleen henkilöillä, jotka eivät olleet karanteenissa.

Viikolla 42 kaikista tapauksista noin  80 % on todettu alle 50-vuotiailla ja lähes 50 % alle 30-vuotiailla. Yli 60-vuotiaiden osuus tartunnoista on alle 10 %, yli 70-vuotiaiden osuus on hyvin pieni.  Yli 70-vuotiaat kuuluvat ikänsä puolesta riskiryhmään, ja riskiryhmien suojeleminen on edelleen tärkeää vakavien koronatapausten ehkäisemiseksi.

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla:

Lähes kaikki tartunnat ovat peräisin kotimaasta

Viikolla 42 valtaosa uusista tartunnoista oli peräisin kotimaasta ja vain pieni osa (alle 5 %) ulkomailta. Ulkomailla tapahtuneet tartunnat aiheuttivat vain yksittäisiä jatkotartuntoja Suomessa.
Tartunnoista, joissa tartunnanlähde saatiin selvitettyä, noin 40 % tapahtui perhepiirissä. Yli neljäsosa tartunnoista oli peräisin vapaa-ajan tilanteista, joissa korostuvat yksityiset juhlat, illanvietot ja muut lähipiirin tapahtumat. Viidesosa tietoon tulleista tartunnoista raportoitiin työpaikoilla, oppilaitoksissa ja päiväkodeissa.

Joukkoaltistumistapahtumia kuvattiin neljässätoista sairaanhoitopiirissä. Neljässä sairaanhoitopiirissä tapahtui joukkoaltistumisia sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Kaikista raportoiduista joukkoaltistumisista noin kolmasosa tapahtui päiväkodeissa tai oppilaitoksissa. Näistä oppilaitosten joukkoaltistumisista on tullut vähän jatkotartuntoja. Joukkoaltistumisia tapahtui myös työpaikoilla, harrastustoiminnassa, yksityisjuhlissa ja ravintoloissa.  

Sairaalahoidossa oli 21.10.2020 yhteensä 65 potilasta, joista seitsemän oli tehohoidossa. Tämä on huomattavasti enemmän kuin kesällä: heinä-elokuussa sairaalahoitoa tarvitsi päivittäin 10-20 potilasta. Tähän mennessä Covid-19 -tautiin on Suomessa kuollut 355 ihmistä.

Epidemiatilanteessa on paljon eroja alueiden välillä

Epidemiologinen tilannekuva on jaettu kolmeen vaiheeseen: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Arvio kunkin alueen epidemiatilanteesta tehdään sairaanhoitopiirien koordinoimissa alueellisissa työryhmissä. Arvio perustuu seurantaa ja tartunnanjäljitystä koskeviin tietoihin. 

Epidemiatilanteen on 21.10.2020 raportoitu olevan kiihtymisvaiheessa Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä ja Ahvenanmaalla. Vaasan sairaanhoitopiiri on raportoinut olevansa leviämisvaiheessa. Muut sairaanhoitopiirit ovat perustasolla, jossa tilanne on melko rauhallinen.

Lisätietoja:

Taneli Puumalainen, ylilääkäri, THL, [email protected] (epidemiatilanne)
Kari Auranen, tutkimusprofessori, THL, [email protected] (ennustemallit) 
Liisa-Maria Voipio-Pulkki, strategiajohtaja, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)

 
Sivun alkuun