Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kudoslaitosten otettava käyttöön yhtenäinen eurooppalainen koodi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.3.2017 13.15
Tiedote 43/2017

Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä muuttuu 29.4.2017. Lakimuutoksella pannaan täytäntöön kaksi direktiiviä, jotka koskevat koodausta sekä maahantuotujen kudosten ja solujen laatu- ja turvallisuusvaatimuksia.

Jatkossa kudoslaitosten on otettava käyttöön yhtenäinen eurooppalainen koodi kullekin luovutteelle ja siihen liittyvälle tuotteelle. Koodia ei tarvita, jos kyse on puolisoiden välisestä sukusolujen luovutuksesta tai kudosten ja solujen hankinta, säilytys ja käyttö tapahtuvat samassa keskuksessa. Kudoslaitoksen on kuitenkin aina varmistettava kudosten ja solujen jäljitettävyys yksilöllisen tunnisteen avulla.

Euroopan komissio ylläpitää luetteloa luvan saaneista kudoslaitoksista sekä sellaisista kudos- ja solutuotteista, jotka on laskettu liikkeeseen unionissa. Fimealla on velvollisuus ilmoittaa komissiolle muun muassa uudesta toimiluvasta, kudoslaitoksen tiedoissa tapahtuneesta muutoksesta, toimiluvan olennaisesta muutoksesta sekä toimiluvan peruuttamisesta.

Vuoden 2015 lopussa Suomessa toimi 53 kudoslaitosta. Näistä 23 oli hedelmöityshoitoklinikkoja, 14 luupankkia ja 11 kantasolusiirtotoimintaan liittyvää kudoslaitosta.

Hallitus päätti asiaa koskevasta laista torstaina 23. maaliskuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen, p. 0295 163 239

 
Sivun alkuun