Hyppää sisältöön

Lähikontaktin määritelmä poistetaan tartuntatautilaista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 7.10.2021 13.30
Tiedote 287

Hallitus esittää tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevan 58 d §:n muutoksen vahvistamista. Pykälä koskee asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen käytön edellytyksiä koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi. Pykälästä poistetaan lähikontaktin tarkka määritelmä sekä soveltamisen kriteerinä oleva ilmaantuvuusluku.

Lakimuutos ei muuta viranomaisten oikeutta ja velvollisuutta tehdä koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi päätöksiä tilanteen niin edellyttäessä. Kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin tai aluehallintovirasto voi tehdä alueellaan päätökset tilojen käytön edellytyksistä, jos kunnan tai sairaanhoitopiirin alueella todetaan merkittäviä tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti jäljittämään ja jotka aiheuttavat asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusien tartuntojen laajaan leviämiseen alueella.

Presidentin on tarkoitus vahvistaa lakimuutos perjantaina 8.10. ja muutos tulisi voimaan 11.10.2021.

Lisätietoja:

Taneli Puumalainen, osastopäällikkö, [email protected]
Maija Neva, lakimies, [email protected]