Hyppää sisältöön

Lastensuojelun sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta pyydettiin anteeksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.11.2016 16.44
Tiedote 212/2016

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula esitti 20. marraskuuta valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa kaltoin kohdelluille. Anteeksipyyntö esitettiin lapsen oikeuksien päivänä Helsingissä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa esitettiin valtiollinen anteeksipyyntö.

”Perhe- ja peruspalveluministerinä haluan Suomen valtion puolesta esittää kaikille lastensuojelun sijaishuollossa kaltoin kohdelluille mitä syvimmän ja vilpittömimmän anteeksipyynnön.”

”Jokainen lapsi ja nuori on oikeutettu turvaan ja huolenpitoon, arvostukseen ja rakkauteen. Teidän kohdallanne nämä oikeudet eivät ole toteutuneet. Teidän hätäänne, huolta ja surua ei kuultu tai uskottu. Riittävää valvontaa ei ollut. Teidän kohtelunne on ollut syvästi vahingoittavaa, loukkaavaa ja epäjohdonmukaista. Teidän kaltoin kohtelunne on koko suomalaisen yhteiskunnan häpeä ja epäonnistuminen. Suomen valtio tekee kaikkensa, ettei sitä, mikä teille tehtiin, enää koskaan tehtäisi kenellekään”, ministeri Rehula sanoi.

Anteeksipyynnön taustalla selvitys lastensuojelun sijaishuollon epäkohdista

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi viime huhtikuussa haastattelututkimuksen huostaan otettujen lasten kokemista epäkohdista, kaltoinkohtelusta ja väkivallasta ensimmäisen lastensuojelulain aikaan 1937–1983. Jyväskylän yliopiston tekemän selvityksen mukaan kaikissa lastensuojelun sijaishuollon eri muodoissa tapahtui kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Selvitystä varten haastateltiin noin 300 siihen omasta aloitteestaan ilmoittautunutta henkilöä. Moni heistä ilmoitti pääasialliseksi syyksi osallistumiselleen sen, ettei muille sijoitetuille lapsille kävisi samoin.

Myös muissa maissa on tehty tutkimuksia lastensuojelun sijaishuollon epäkohdista. Ahvenanmaa esitti anteeksipyynnön kaltoin kohdelluille 2015 ja osoitti rahaa lastensuojelutyön kehittämiseen. Hollannissa ja Skotlannissa on myös esitetty valtiollinen anteeksipyyntö. Ruotsissa, Irlannissa ja Kanadassa tutkimus on johtanut valtiolliseen anteeksipyyntöön ja henkilökohtaisten korvausten maksuun.

Hallituksen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma -kärkihankkeessa on osoitettu hallituskaudella 40 miljoonaa euroa toimintakulttuurin ja palvelujen kehittämiseen, joista lastensuojelu on yksi merkittävä osa. Lisäksi hallituskaudella kohdennetaan vuosittain 10 miljoonaa euroa (valtionosuuksiin) lastensuojelun kehittämiseen ja lapsiperheiden kotipalvelujen saatavuuden turvaamiseen. Jo aiemmin on päätetty kohdentaa 10 miljoonaa euron vuosittainen lisämääräraha (valtionosuuksiin) lastensuojelun kehittämiseen vuodesta 2015 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole tehnyt päätöstä kollektiivisen korvausmenettelyn valmistelun käynnistämisestä lastensuojelun sijaishuollossa kaltoin kohdelluille.

Lapsi- ja perhepalveluja sekä lastensuojelua uudistetaan

Selvityksen mukaan onnistuneen lastensuojelutyön ytimessä on lapsen kohtaaminen ja kuuleminen. Lasta on kuultava ja kuunneltava. Hänelle on kerrottava mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti häntä koskevista asioista. Lisäksi on huolehdittava siitä, että huolestuttaviin asioihin puututaan ajoissa.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmalla pyritään rakentamaan perheiden palvelut siten, että sopivaa tukea on saatavilla oikeaan aikaan. Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki ovat ensisijaisia. Tavoitteena on, että palvelut ovat läsnä, helposti saatavilla ja tavoittavat kaikki niitä tarvitsevat.

Muutosohjelmassa myös kuullaan ja osallistetaan lapsia, nuoria ja kokemusasiantuntijoita. Lastensuojelun uudistamistyö on osa kärkihanketta. Sijaishuollon valvonta on yksi alue, jolle luodaan uutta toimintamallia. Tavoitteena on, että lasten kaltoinkohtelua ei enää tapahdu ja lastensuojelu onnistuu jatkossa antamaan sijoitetuille lapsille hyvän ja turvallisen lapsuuden.

Lisätietoja

sosiaalineuvos Marjo Malja, p. 02951 63581
johtaja Päivi Voutilainen, p. 02951 63403
perhe- ja peruspalveluministeri Rehulan erityisavustaja Eeva Salmenpohja, p. 050 5719 239