Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pandemiavarautumisen kehittäminen EU:n terveysministereiden kokouksen aiheena

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.7.2020 13.01
Tiedote

EU:n terveysministerit keskustelevat torstaina 16.7. epävirallisessa videokokouksessaan tehok-kaammasta varautumisesta tartuntatauteihin sekä siitä, mitä koronaviruspandemiasta voidaan oppia. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Saila Ruuth.

Tartuntatautien torjunnassa kansainvälinen yhteistyö on ratkaisevaa

Koronaviruspandemia on osoittanut, kuinka tärkeitä kansainvälinen koordinaatio ja yhteistyö ovat tartuntatautien torjunnassa. Jatkossa on huolehdittava siitä, että pandemiatilanteissa jäsenvaltiot ja EU ovat paremmin valmistautuneita ja pysyvät toimimaan mahdollisimman tehokkaasti.

Tämän takia EU-puheenjohtajamaa Saksa ehdottaa, että Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n toimintaedellytykset turvataan ja sen mandaattia vahvistetaan. Suomi tukee tätä aloitetta. ECDC on Euroopan johtava riippumaton tieteelliseen tietoon perustuvan ohjeistuksen ja riskiarviointien tuottaja.  Nykyisen pandemian aikana jäsenmaat, mukaan lukien Suomi, ovat tukeutuneet ECDC:n laatimiin, näyttöön perustuviin yhteenvetoihin, ennusteisiin ja suosituksiin. 

Lääkkeiden saatavuuden varmistaminen EU:ssa

Koronaviruspandemia johti lääkkeiden saatavuuden häiriöihin, ja tiettyjen lääkkeiden lisääntynyt kysyntä lyhyellä aikavälillä lisäsi häiriöiden riskiä. Globaali pandemia on osoittanut EU:n riippuvuuden kolmansista maista peräisin olevista lääkeraaka-aineista ja lopputuotteista. 

Puheenjohtajamaa Saksa esittääkin, että yhtenä EU:n lääkestrategian painopisteenä pitäisi olla lääkkeiden saatavuuden varmistaminen EU:ssa. Suomi pitää tärkeänä,että tulevassa EU-lääkestrategiassa otetaan huomioon varautuminen myös tuleviin kriiseihin. Tarvitsemme ajantasaista ja avointa lääkkeiden kysynnän ja tarjonnan seurantaa, jotta voimme varmistaa lääkkeiden saatavuuden kaikissa tilanteissa. 

Lisätietoja

Veli-Mikko Niemi, ylijohtaja, STM, +358 295 163 425, [email protected]
    


    


 

 
Sivun alkuun