Perhe ei tarvitse päältä katsojia tai arviointia - perhe tarvitsee käytännön apua

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja otti tammikuussa vastaan tehtävän etsiä nopeasti ratkaisuja lastensuojelun henkilöstön kuormitukseen ja arvioida henkilöstön riittävyyttä.

Kananoja tekee useita ratkaisuehdotuksia tilanteen parantamiseksi sekä lyhyemmällä että pidemmällä aikavälillä. Hänen arvionsa korostaa hallituksen aloittaman lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tärkeyttä ja ratkaisuehdotukset puolestaan tukevat LAPE-muutoksen tavoitteita.

Lastensuojelun kuormitus on monisyinen ongelma – kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olenkin ilahtunut ratkaisutyön ehdotusten kokonaisvaltaisuudesta, ja samalla niiden konkreettisuudesta.

Yhteiskunnan tilasta kertoo paljon se, miten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset voivat. Lastensuojelun ratkaisutyö tuo selvästi esiin, että jokaisen kansalaisen kannalta on tärkeää, että yhteiskuntamme pienimmistä pidetään hyvää huolta.

Lastensuojelun kuormitukseen tarvitaan konkreettisia ratkaisuja.

Etsiessään ratkaisuja lastensuojelun kuormituksen vähentämiseksi, Kananoja päätyy muun muassa kysymään, että onko ihan välttämätöntä, että perhetyöstä tai kotiavusta tehdään hallintopäätös? Tausta-ajatus on, että eihän neuvolassa käymisestäkään anneta asiakkaalle hallinnollista päätöstä. Ehkä osaksi sen takia neuvolassa käyminen koetaan helppona ja neuvola tavoittaakin kaikki perheet. 

Neuvolan säilyttämistä universaalina yleispalveluna kannattavat kaikki. Miksi? Koska tiedämme, tutkimusten ja kokemusten perusteella, että neuvolan terveydenhoito vaikuttaa myönteisesti lapsen terveyteen ja hyvinvointiin – tiettyyn rajaan asti.

Lapsiperheiden palaute nimittäin kertoo meille, että tilanteissa, kun vanhemman jaksaminen on vähissä tai perheen olosuhteet vaikeat, neuvolassa kyllä kuunnellaan, mutta käytännön apua sieltä ei saa. Perhetyön puuttuminen on varmasti kuormittavaa myös neuvolan työntekijöille, jotka joutuvat myymään ”ei-oota”.

Onnistunut perhetyö vähentää lastensuojelun tarvetta.

Aulikki Kananoja tarttuu väkevästi tähän perheiden kokemukseen ja asiantuntijoiden arvioon perhetyön tarpeellisuudesta. Hänen mukaansa perhetyön onnistunut toteuttaminen vähentää lastensuojelun tarvetta ja on siten omiaan vähentämään myös lastensuojelun työntekijöiden kuormitusta.

On koskettavaa kuulla lastensuojelun kokemusasiantuntijoilta, että kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret tietävät hyvin kuinka paljon heidän sijoituksensa kunnalle maksaa. Moni heistä toivoo, että se raha olisi käytetty perheen tukemiseen ennen sijoitusta. Kuinka oikeassa he ovatkaan.

Perhetyön lisäämisen voi nähdä toimivan vasta pidemmällä aikavälillä. Haastan tätä ajatusta, sillä kyse on pohjimmiltaan teoista ja niiden aikatauluttamisesta. Neuvolan yhteyteen voidaan palkata pikaisesti esimerkiksi sosionomeja tukemaan käytännön tasolla lapsiperheiden hyvinvointia.

Toinen valinnan paikka liittyy perhetyön sisältöön: joko se vastaa perheiden tarpeisiin tai ei. Perhe ei tarvitse päältä katsojia tai arviointia. Perhe tarvitsee käytännön apua.

Varhainen tuki on myös sitä, että huolehditaan, että perheillä olisi riittävästi ruokaa, huolenpitoa ja mielekästä tekemistä. Tukea oman kodin arjessa, ei sen ulkopuolella.

Aulikki Kananoja muistuttaa, että ammattilaisten ja sosiaalialan koulutusta tarjoavien oppilaitosten ei ole syytä väheksyä arjen askareisiin annettavan tuen merkitystä.

Ymmärrän hyvin, että perheille syntyy luottamus ottaa vastaan ohjauksellista tukea, kun ensin on saatu käytännön apua yhdessä tehden - tai vaikka univajetta vähennettyä, että jaksaa keskittyä keskusteluun.

Peruspalveluiden ja korjaavien palveluiden välillä on aukko.

Pidän perhetyön korostamista yhtenä Kananojan arvion tärkeimmistä nostoista. Olen pohtinut paljon sitä, miksi esimerkiksi tällä hallituskaudella tehdyt mittavat budjettipanostukset lastensuojeluun eivät näy kuntien arjessa.

Olisi helppoa osoittaa kuntia sormella ja syyttää vain rahojen valuttamisesta muille hallinnonaloille. Todellisuus lienee kuitenkin, että palvelujärjestelmäämme on päässyt syntymään aukko peruspalveluiden, kuten varhaiskasvatus, ja korjaavien palveluiden välille.

Palveluista on rakenteellisesti puuttunut välipalikka eli riittävän laaja perhetyö. Tuo palikka meidän on pystyttävä vahvistamaan, jotta lastensuojelun tarvetta eikä sitä kautta henkilöstön kuormittumista pääsisi edes syntymään. Perheiden on helpompi tarttua kevyempiin tukipalveluihin, jotka eivät leimaa heitä lastensuojelun asiakkaiksi.

Neuvolajärjestelmän käynnistäminen vaati aikoinaan vahvaa taloudellista panostusta, mutta sen hyötyjä ei kiistä kukaan. Perheen sosiaalisen tuen tarpeiden tunnistaminen ja niihin tarttuminen varhaisessa vaiheessa kuuluu hallituksen LAPE-kärkihankkeen ytimeen. Tulkaa mukaan muutokseen!

Annika Saarikko
perhe- ja peruspalveluministeri