Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Perhevapaauudistus lisää tasa-arvoa ja huomioi entistä paremmin erilaiset perhemuodot

opetus- ja kulttuuriministeriösosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 1.8.2022 11.08
Tiedote
Kuvituskuva, jossa piirroksia eri-ikäisistä ihmisistä

Perhevapaauudistus tulee voimaan 1.8.2022. Uudet vanhempainvapaat koskevat pääsääntöisesti lapsia, joiden laskettu syntymäaika on 4.9.2022 tai sen jälkeen.

Uudistus antaa ensimmäistä kertaa yhtä suuren vanhempainvapaakiintiön molemmille vanhemmille. Uudistuksen tavoitteena on helpottaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä vaikuttaa hoivavastuun ja vanhemmuuden tasaisempaan jakautumiseen sukupuolten välillä.

Uudistus huomioi nykyistä paremmin erilaiset perhemuodot, yksinhuoltajat ja monikkoperheet. Kaikkien lasten vanhemmilla, jotka ovat lapsen huoltajia, on päivärahoihin yhtäläinen oikeus riippumatta vanhemman sukupuolesta, tai siitä onko biologinen vai adoptiovanhempi tai onko lähi- vai etävanhempi.

Uudistuksen yhteydessä myös perhevapaita koskevat työsopimuslain säännökset muuttuvat. Vapaiden nimet muuttuvat vastaamaan sairausvakuutuslain etuuksien nimiä. Vapaiden kesto ja ajankohta määräytyvät sairausvakuutuslain etuuksien mukaisesti. Vanhempainvapaan jaksojen määrää lisätään neljään jaksoon. Samassa yhteydessä tulee voimaan myös oikeus uuteen omaishoitovapaaseen. Palkatonta omaishoitovapaata voi saada enintään 5 päivää vuodessa.

Etuuksia haetaan OmaKelassa

Perhevapaauudistuksen jälkeen vanhempainpäivärahat ovat nimeltään erityisraskausraha, raskausraha ja vanhempainraha. Kaikki uuden lain mukaiset etuudet ovat haettavissa OmaKelassa (kela.fi/omakela) 1.8.2022 alkaen.

Nyt myös lapsen toinen vanhempi voi hakea uuden lain mukaista vanhempainpäivärahaa 1.8.2022 alkaen. Jos lapsella on kaksi vanhempaa, vanhempainraha jakautuu tasan, eli molemmilla on käytettävissään 160 arkipäivää. Jos vanhempia on yksi, vanhempi voi käyttää kaikki 320 arkipäivää. Oman kiintiön päiviä voi sovittaessa luovuttaa enintään 63 arkipäivää toiselle vanhemmalle tai lasta hoitavalle henkilölle. 

Synnyttävä vanhempi on jo toukokuusta lähtien voinut luovuttaa oman kiintiönsä päiviä toiselle vanhemmalle, mutta toinen vanhempi voi luovuttaa päiviä vasta sitten, kun lapsi on syntynyt. Luovuttaminen tapahtuu OmaKelan kautta.

Vanhemmat voivat jatkossakin pitää vapaata 18 arkipäivää samaan aikaan. Vanhempainrahapäiviä voi käyttää haluaminaan ajankohtina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Perhevapaita koskeva uusi ja vanha laki toimivat rinnakkain vuoden 2024 loppuun asti. Vanhaa lainsäädäntöä sovelletaan, kun lapsen laskettu aika on ennen 4.9.2022.


Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Eva Ojala, STM, [email protected]
johtava asiantuntija Seija Jalkanen, TEM, [email protected]
opetusneuvos Tarja Kahiluoto, OKM, [email protected] (8.8.2022 alkaen)


Lisätietoa perhevapaista:

•    Kelan tiedote perhevapaauudistuksesta 29.7.2022 (linkit esitteiden ja aineistojen kieliversioihin tiedotteessa)
•    Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivut
•    Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivut
•    Kelan verkkosivut

 
Sivun alkuun