Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pohjoismaisella yhteistyöllä on merkitystä HLBTI-ihmisten oikeuksien turvaamiseksi myös maailmanlaajuisesti

oikeusministeriösosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 3.1.2022 11.55
Kolumni

Tiistaina 30.11.2021 sosiaali- ja terveysministeriö ja oikeusministeriö järjestivät yhteistyössä HLBTI-ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta käsittelevän seminaarin osana Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuuskauden ohjelmaa.

Seminaarissa esiteltiin pohjoismaisen tasa-arvotiedon keskuksen (Nordisk information för kunskap om kön, NIKK) toteuttamaa selvitystä, jonka Suomi oli teettänyt Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana. Selvityksessä kartoitetaan HLBTI-ihmisiin kohdistuvan viharikollisuuden ja väkivallan ehkäisemiseen tähtäävää lainsäädäntöä ja käytäntöjä eri Pohjoismaissa sekä kuvataan ilmi tulleita haasteita. 

Sekä selvityksestä että seminaarin asiantuntijapuheenvuoroista kävi ilmi, että Pohjoismailla on paljon yhteistä sekä niissä keinoissa, joilla väkivaltaan ja viharikoksiin pyritään vastaamaan, että niissä haasteissa, joita tässä työssä kohtaamme. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, ovathan yhteiskuntamme monessa suhteessa samankaltaisia. Pohjoismaat ovat myös globaalisti tarkasteltuna edelläkävijöitä HLBTI-ihmisten oikeuksien turvaamisessa. Tämän totesi seminaarissa myös Euroopan komission edustaja. 

Tärkeänä tavoitteena niin seminaarissa kuin selvityksessäkin oli mahdollistaa tiedon jakaminen pohjoismaisten asiantuntijoiden kesken. Sekä selvitys että seminaarissa käydyt keskustelut näyttäytyivät tärkeinä elementteinä tiedon ja hyvien käytäntöjen jakamisen kannalta. Vaikuttaa siltä, että pohjoismaista yhteistyötä tiedon ja kokemusten jakamisessa ei vielä hyödynnetä täysimääräisesti. Esimerkiksi ruohonjuuritason toimijoiden yhteistyötä sekä yhteistyötä eri sektoreilla sekä sektoreiden välillä voitaisiin tehdä vielä nykyistä enemmän. 

HLBTI-ihmisten oikeuksien edistäminen on ollut osa Pohjoismaiden ministerineuvoston tasa-arvosektorin yhteistyötä vuodesta 2020 alkaen. Pidän tärkeänä sitä, että tämä osa-alue on otettu osaksi virallista tasa-arvoyhteistyötämme. Myös seminaarissa kuullut asiantuntijat pitivät tärkeänä sitä, että pohjoismaisessa yhteistyössä HLBTI-ihmisten oikeuksien edistämiseksi on pysyvyyttä ja jatkuvuutta. 

Toivon, että aktiivista pohjoismaista yhteistyötä HLBTI-asioissa jatketaan. Jatkamalla tietojen ja hyvien käytäntöjen jakamista voimme oppia toinen toisiltamme sekä välttää mahdollisten virheiden toistamisen. Jakamalla kokemuksia hyviksi havaituista toimintatavoista voimme hyödyntää muissa Pohjoismaissa toimineita malleja ilman, että joutuisimme keksimään kaikkea uudelleen. Toistemme kokemuksista oppimalla voimme myös välttää samat sudenkuopat. 

Pohjoismainen yhteistyö näyttäytyy HLBTI-henkilöiden oikeuksien edistämisessä tärkeänä myös siksi, että olemme maailmanlaajuisesti edelläkävijöitä tällä saralla. Siten voimme toimia hyvinä suunnannäyttäjinä ja kirittäjinä myös toinen toisillemme. Tiivis yhteistyö ja toistemme tukeminen on tärkeää myös voidaksemme vastata HLBTI-ihmisten oikeuksiin kohdistuvaan vastustukseen Euroopassa ja globaalisti. 

Pohjoismaiden ministerineuvoston HLBTI-toiminnan strategisina painopisteinä vuosina 2021–2022 ovat: 

  1. mahdollistaa HLBTI-ihmisten eläminen vapaasti ja avoimesti
  2. tukea HLBTI-ihmisten hyvää elämänlaatua ja elinoloja, sekä 
  3. tukea kansalaisyhteiskunnan työtä ja hyödyntää kansalaisjärjestöjen osaamista HLBTI-alueen työssä. 

Näihin aiheisiin liittyen olemme saaneet Pohjoismaisen HLBTI-yhteistyön hyvin käyntiin. Pian on aika katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja pohtia, mihin toiminta näiden vuosien jälkeen keskittyy. 

Pohjoismaiden ministerineuvoston visiona on tehdä Pohjoismaista maailman kestävin ja integroitunein alue. HLBTI-ihmisten oikeuksien edistäminen kuuluu tähän kiinteänä osana. 

 
Sivun alkuun