Hyppää sisältöön

Rauhan ja toivon Pride

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2024 13.50
Kolumni

Kansainvälistä Pride-kuukautta juhlitaan koko kesäkuu. Helsinki Priden tämän vuoden teema on ”Rauha ja toivo”. Meistä jokaisella on oikeus rauhaan. Meistä jokaisella on oikeus toivoon. Ne ovat syystä Helsinki Priden teemana juuri tänä vuonna.

Jokainen tarvitsee rauhaa saadakseen kasvaa juuri sellaiseksi kuin on. Rauha on kaikkien yhteiskuntien ja ihan jokaisen yksilön oikeus. Silti edelleenkään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät saa samanlaista rauhaa kuin muut.

Aivan kuten kaikilla muillakin, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä on oltava oikeus olla rauhassa ylpeä omasta identiteetistään ja kehostaan. Rauha olla oma itsensä - rauha rakastaa ketä halua - kuuluu jokaiselle! Meidän tulee viranomaisina varmistaa, että tämän rauhan rikkomiselle tai kyseenalaistamiselle ei anneta mitään sijaa yhteiskunnassa.

Toivoa tarvitsemme erityisesti silloin, kun rauha ei ole itsestäänselvyys. Toivo valaa uskoa tulevaisuuteen sekä ennen kaikkea antaa voimaa tavoitella jokaiselle kuuluvia oikeuksia ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. 

Ihmisoikeuksien merkitys korostuu aikana, jolloin epävarmuus ja konfliktit koettelevat kaikkia, mutta etenkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Toivo on yhteisössä, toisissa ihmisissä. Pride-kuukausi ja Pride-viikko suovat meille mahdollisuuden luoda ja ylläpitää toivoa.

Rauha ja toivo syntyvät tekojen kautta. Voimme olla luomassa rauhaa ja toivoa työyhteisöissä. Viranomaisen velvollisuus edistää sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta on myös rauhan ja toivon luomista.

Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia edistämään yhdenvertaisuutta. Kaikki ministeriöt vastaavat yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistämisestä omalla toimialallaan. Ihan kaikki.

Hyvää Pride-kuukautta ja Pride-viikkoa kaikille. Marssitaan yhdessä yhdenvertaisemman ja tasa-arvoisemman Suomen puolesta - ja juhlitaan erilaisuutta!

Sanni Grahn-Laasonen
Sosiaaliturvaministeri, jolle kuuluvat myös tasa-arvoasiat