Hyppää sisältöön

Ravintolarajoituksia kevennetään – koronapassin käytön rajoitukset jatkuvat

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.2.2022 11.10
Tiedote 38/2022

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Kaikkien ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja pidennetään. Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan helmikuun loppuun asti.

Asetusmuutokset tulevat voimaan 14.2.2022. Mikäli tautitilanteen kehitys jatkuu suotuisana ja terveydenhuollon kantokyky ei ole uhattuna, voidaan ravintolarajoituksista luopua kokonaan 1. maaliskuuta alkaen kaikkien ravitsemisliikkeiden osalta.  

Koronapassia ei voi käyttää vaihtoehtona rajoituksille 28.2.2022 asti

Valtioneuvosto on päivittänyt tartuntatautilain 58 i §:n nojalla annettua asetusta koronapassin käytön rajoittamisesta määräaikaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 28.2.2022 asti koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

Asetus koskee kaikkia yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja, joihin kohdistuu voimassa olevia rajoituksia. Alueelliset viranomaiset päättävät, millaisia rajoituksia alueilla on käytössä. Asetusta sovelletaan leviämisvaiheen tunnusmerkit täyttävien sairaanhoitopiirien alueilla.

Leviämisalueen rajoitukset ravitsemisliikkeille 14.2. klo 00.00 alkaen

Epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömät ravitsemistoiminnan rajoitukset ovat käytössä kaikilla leviämisalueilla.

Leviämisalueen rajoitukset ovat voimassa Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kainuun, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon sekä Ahvenanmaan maakunnassa.

Anniskelu ravintoloissa päättyy klo 23 ja ravintolan saa pitää avoinna ravitsemistoiminnan asiakkaille klo 24 asti. Kevennykset anniskelu- ja aukioloaikoihin koskevat kaikkia ravintoloita.

Ravitsemisliikkeissä, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisä- ja ulkotiloissa on käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravitsemisliikkeissä on sisätiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista. Asiakaspaikkojen rajoitukset eivät koske Ahvenanmaan maakuntaa.

Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

Ravitsemisliikkeitä koskevista rajoituksista ei voi vapautua koronapassilla

Koronapassin käyttö ei vapauta ravitsemisliikkeitä asiakaspaikkamäärää sekä anniskelu- ja aukioloaikoja koskevista rajoituksista.

Koronapassin käytön rajoitukset ovat voimassa 28.2.2022 saakka.

Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla.

Huolimatta siitä, että koronapassin edellyttäminen ei vapauta ravintoloita niille asetetuista rajoituksista kuten ennen, ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä koko aukiolonsa ajan koko maassa.

Poikkeukset rajoituksiin säilyvät ennallaan

Asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille. Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Lisätietoja:

Taneli Puumalainen, osastopäällikkö, [email protected] 
Pekka Paaermaa, hallitussihteeri, [email protected]

Rajoitusten käytännön toteuttamiseen liittyviin kysymyksiin vastaavat aluehallintovirastot.

Omakantaa koskevat kysymykset: Omakannan asiakaspalvelu: [email protected] 

Asetukset: