Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ravitsemisliikkeiden rajoituksia kevennetään

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 14.9.2021 13.38
Tiedote 261/2021

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Kiihtymis- ja leviämisvaiheen rajoituksia muutetaan nykyisestä siten, että ravitsemisliikkeiden aukiolo- ja anniskeluaikaa pidennetään tunnilla. Perustasolla ei enää vaadita jokaiselle asiakkaalle omaa istumapaikkaa sisätiloissa. Lisäksi Pohjois-Karjalassa otetaan käyttöön perustason rajoitukset.

Asetus tulee voimaan torstaina 16.9.2021 ja se on voimassa 31.10.2021 asti.

Leviämisvaiheen rajoitukset ravitsemisliikkeille ovat voimassa seuraavissa maakunnissa 16.9. alkaen: Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Kymenlaakso, Uusimaa, Etelä-Karjala, Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa.

Ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-23 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-24.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on vastaavasti sisä- ja ulkotiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista.

Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sekä sisä- että ulkotiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä. 

Asiakkaita ohjeistetaan sisätiloissa istumaan istumapaikoillaan. Liikkeen on laadittava ja annettava asiakkaille ohjeet siitä, miten sisätiloissa sallitaan kulkeminen liikkeeseen saapumisen, sieltä poistumisen, tupakointitilassa tai wc- ja pesutilassa käymisen sekä ruuan ja juoman noutamisen yhteydessä. Käytännössä esimerkiksi tanssiminen ja karaokelavalla esiintyminen eivät ole sallittuja.

Kiihtymisvaiheen rajoitukset ravitsemisliikkeille ovat voimassa seuraavissa maakunnissa 16.9. alkaen: Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjois-Savo, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Etelä-Savo ja Satakunta.

Ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-01 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-02. 

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 % asiakaspaikoista. 

Jokaisella asiakkaalla tulee edelleen sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä. Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu ulkoterasseilla. 

Perustason rajoitukset ravitsemisliikkeille Ahvenanmaan, Keski-Suomen, Lapin ja Pohjois-Karjalan maakunnissa 16.9. alkaen

Ei erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin.

Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla.

Poikkeukset rajoituksiin säilyvät ennallaan

Asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille. Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Lisätietoja:

Jari Keinänen, johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö, [email protected]

Rajoitusten käytännön toteuttamiseen liittyviin kysymyksiin vastaavat aluehallintovirastot.

 
Sivun alkuun