Hyppää sisältöön

Ravitsemisliikkeiden rajoituksille joustoa alueen epidemiatilanteen ja ravintolan pääasiallisen toiminnan mukaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.10.2020 15.19
Tiedote 254/2020

Valtioneuvosto on 29. lokakuuta päättänyt ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta 1.11.2020 lukien. Asetus annettiin tartuntatautilain uusien väliaikaisten säännösten nojalla ja se on voimassa 15.12.2020 saakka.*

Nykyiset ravitsemisliikkeiden ohjeistukseen ja hygieniaan liittyvät vaatimukset sekä yleiset asiakaspaikkojen etäisyysvaatimukset pysyvät ennallaan. Samoin ravitsemisliikkeitä koskee edelleen nykyiseen tapaan toiminnan suunnitteluvelvollisuus.

Asetuksella on lisäksi säädetty rajoituksia ravitsemisliikkeiden asiakaspaikkojen määriin sekä aukiolo- ja anniskeluaikoihin.

Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevissa Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, ja Pohjanmaan maakunnissa sellaisissa ravitsemisliikkeissä, joiden pääasiallisena ravitsemistoimintana on tarjota alkoholijuomia, asiakaspaikat rajoitetaan nykyiseen tapaan puoleen normaalista. Tällaisia ravitsemisliikkeitä ovat tyypillisesti pubit, baarit ja yökerhot. 

Edellä mainituissa maakunnissa sijaitsevissa muissa ravitsemisliikkeissä asiakaspaikkojen määrä on rajattu kolmeen neljäsosaan normaalista. Tällaisia liikkeitä ovat tyypillisesti ruokaravintolat, kahvilat, pikaruokapaikat ja pizzeriat. Muualla Suomessa asiakaspaikkamäärää ei edelleenkään rajoiteta.

Anniskeluun ja aukioloihin rajoituksia epidemiatilanteen mukaan

Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevissa Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa alkoholijuomien anniskelu pitää lopettaa nykyiseen tapaan viimeistään kello 22. Kaikki ravitsemisliikkeet on suljettava Pohjanmaan maakunnassa viimeistään kello 23. Muissa edellä mainituissa maakunnissa pääasiallisesti alkoholijuomia tarjoavat ravitsemisliikkeet on samoin suljettava viimeistään kello 23, mutta muut ravitsemisliikkeet vasta kello 24. 

Muualla Suomessa anniskelu päättyy nykyiseen tapaan viimeistään kello 24. Pääasiallisesti alkoholijuomia tarjoavien ravitsemisliikkeiden on Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakuntien ulkopuolella suljettava viimeistään kello 01, mutta muut ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna vuorokauden ympäri.

Ravitsemisliikkeiden aukioloaikojen rajoituksia väljennetään muutoinkin asetuksessa siten, että rajoitusten kohteena olevat ravitsemisliikkeet saadaan avata yhden tunnin kiinniolon jälkeen. Jos esimerkiksi ravitsemisliikkeen anniskelu on päättynyt kello 24 ja liike on suljettava kello 01, liikkeen saa asetuksen mukaan avata uudelleen esimerkiksi yökahvilana kello 02.

Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- ja ilma-aluksessa eikä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Jatkossa, mikäli maakunnassa ei esiinny koronavirustartuntoja, edellä mainitut rajoitukset poistetaan kokonaan asetuksen muutoksella.

Valtioneuvosto seuraa epidemiatilannetta ja huolehtii siitä, että kullakin alueella sekä rajoitusten kohteina olevissa ravitsemisliikkeissä käytetään vain epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä rajoituksia. 

* Tiedotetta on korjattu klo 17.00: asetus on voimassa 15.12.2020 saakka.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Ismo Tuominen, [email protected]