Hyppää sisältöön

Sosiaalihuoltolain soveltamisopas on päivitetty

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 28.5.2024 13.03
Tiedote
Kaksi ihmistä pöydän ääressä.

Sosiaalihuoltolaki on sosiaalihuollon toimintaa säätelevä keskeisin yleislaki. Laissa säädetään sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä hyvinvointialueen vastuulle kuuluvista tehtävistä ja palveluista sekä niiden toteuttamisesta. Laki koskee kaikkia asiakkaita lapsista iäkkäisiin. Toukokuussa 2024 päivitetyssä oppaassa on huomioitu 1.1.2024 voimaan tulleet lakimuutokset.

Sosiaalihuoltolaki tuli voimaan vuonna 2015 ja sitä on tämän jälkeen täydennetty ja muutettu lukuisia kertoja. Viime vuosina merkittävimpiä tällaisia osauudistuksia ovat olleet esimerkiksi iäkkäiden henkilöiden palveluja koskeva uudistus sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen uudistaminen. Lisäksi sosiaalihuoltolakiin tehtiin useita teknisiä muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä vuonna 2023. 

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman yhdeksi tavoitteeksi on kirjattu sosiaalihuoltolain uudistaminen hallituskauden aikana. Lukuisten eri aikaisten säädösmuutosten vuoksi sosiaalihuoltolain soveltamisoppaan päivittäminen vuoden 2024 alun tilanteeseen on nähty tarpeellisena ja perusteltuna toimenpiteenä. Opas on tarkoitettu sosiaalihuollon palvelutoiminnassa tehtävään työhön. 

Nyt päivitetyssä oppaassa käydään läpi sosiaalihuoltolain voimassa olevat säännökset avaten niiden tulkintaa pääsääntöisesti eri hallituksen esitysten tekstien kautta. Edellisen kerran opas on päivitetty vuonna 2017.

Lisätietoja

Sosiaalineuvos, Virva Juurikkala, puh. +358 295 163 204, [email protected]

Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta