Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM: kuulemistilaisuus hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.4.2021 10.37
Tiedote 110/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää kuulemistilaisuuden hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta tiistaina 27. huhtikuuta.

Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että tartuntatautilain määräaikaisesti 30.6.2021 saakka olevien säännösten (pykälät 58 a-h, 59 a-e sekä 91 §:n 1 momentti) voimassaoloa jatkettaisiin 31.12.2021 saakka. 

Säännökset koskevat covid-19-epidemian leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömiä hygieniavelvoitteita, rajoitustoimenpiteitä sekä näiden valvontaa ravitsemisliikkeissä, henkilöliikenteessä ja muissa palveluissa. 

Säännökset on tarkoitus säilyttää ennallaan lukuun ottamatta 58 d §:n 4 momenttia. Sitä muutettaisiin siten, että lähikontaktin määritelmässä kahden metrin etäisyys koskisi vain sisätiloja.

Esitysluonnoksen tavoitteena on varmistaa, että covid-19-epidemiatilanteen huonontuessa olisi myös kesäkuun jälkeen mahdollista ryhtyä oikea-aikaisesti nopeisiin, tehokkaisiin ja välttämättömiin toimiin epidemian uudelleen leviämisen ehkäisemiseksi. Tavoitteena on osaltaan myös turvata sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kantokyky tilanteessa, jossa tautitapausten määrä lähtisi uudelleen nousuun.

Tilaisuuteen on kutsuttu laajasti viranomaisia, etujärjestöjä ja järjestöjä sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoita. Kaikilla kuulemiseen osallistuvilla on mahdollisuus jättää näkemyksensä esitysluonnoksesta myös kirjallisesti. Ahvenanmaalta pyydetään erikseen kirjallinen lausunto ehdotuksesta. 

Lisätietoja:

Lakimies Mirka-Tuulia Kuoksa, [email protected]
Hallitusneuvos Liisa Katajamäki, [email protected] (paikalla 26.4. lähtien)

 
Sivun alkuun