Hyppää sisältöön

Työttömyysturvan kehittämisen työryhmän raportti valmistunut

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 18.3.2021 11.04
Tiedote 66/2021

Hallitus linjasi syksyn 2020 budjettiriihen työllisyyskirjauksessa kolmikantaisen työttömyysturvan kehittämistyön käynnistämisestä. Samalla linjattiin valmisteluun annettavista asiakokonaisuuksista.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä aloitti työskentelyn 22.10.2020. Työryhmä kokoontui 15 kertaa. Työryhmässä olivat edustettuina STM, VM, TEM, SAK, STTK, Akava, EK, KT, SY ja Työllisyysrahasto.

Työryhmän tehtävänä on ollut:

  • kehittää työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa, 
  • arvioida työttömyysturvan uudistamista siten, että työssäolon pituus vaikuttaa ansioturvan kestoon,
  • selvittää työttömyysturvan parempaa sopeutumista suhdanteisiin,
  • tarkastella työttömyysturvasta osan korvaavaa erorahamallia,
  • arvioida lomautettujen mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen lomautuksen aikana, sekä
  • tarkastella työmarkkinatuen uudistamista ja siihen kytkettyjen työnhakijan tarkoituksenmukaisten palvelujen turvaamista.

Työssäoloehtoa valmisteltaisiin tuloperusteisen päivärahaehdon mallin mukaisesti 

Työryhmä esittää, että palkansaajan työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa valmisteltaisiin tuloperusteisen päivärahaehdon mallin mukaisesti. 

Päivärahan edellytyksenä oleva työssäoloehto määräytyisi kuukausikohtaisen tulorajaehdon kautta (844 euroa vuoden 2021 tasossa). Oikeus päivärahaan syntyisi, kun vaadittua työssäoloa on 6 kuukautta 28 kuukauden tarkastelujaksolla.

Jatkovalmistelussa lähtökohta on, että päivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa voitaisiin kerryttää myös 0,5 kuukauden jaksoissa, jos palkkatulo on 422-843 euroa kuukaudessa. Tarkastelujaksoa pidentävät hyväksyttävät syyt säilyisivät ennallaan.

Työryhmän esitys tuloperusteiseen päivärahaehtoon siirtymisestä ei ollut yksimielinen.

Työryhmä ei esitä ansioturvan keston porrastamista 

Työryhmä on arvioinut työttömyysturvan uudistamista siten, että työssäolon pituus vaikuttaisi turvan kestoon. Työryhmä on arvioinut eri malleja enimmäiskeston porrastukseksi. Työryhmä ei saavuttanut riittävää yhteistä näkemystä tehdäkseen esityksen työttömyyspäivärahan enimmäisajan porrastamisesta.

Työryhmä ei kannata työttömyysturvan sopeuttamista suhdanteisiin 

Työryhmä on arvioinut erillisen tutkijatyöryhmän työtä koskevaan ennakkotietoon nojaten työttömyysturvan parempaa sopeutumista suhdanteisiin. Työryhmä ei kannata työttömyysturvan sitomista suhdanteisiin. 

Erorahamallista ei yhteistä näkemystä

Työryhmän asettamisen jälkeen hallitus on 17.12.2020 tehnyt päätöksen toimenpiteistä yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseksi. Kokonaisuuteen sisältyy linjaus muutosturvaan liittyvästä irtisanomiskorvauksesta. Työryhmä kiinnittää huomiota siihen, että nyt käsittelyssä ollut mahdollinen työttömyysturvasta osan korvaava erorahamalli eroaa irtisanomiskorvausta koskevasta hallituksen linjauksesta. Erorahamallin keskeneräisyyden vuoksi työryhmä ei ole tarkemmin voinut arvioida ehdotuksen sisältöä. 

Työryhmän jäsenillä on erilaiset käsitykset erorahamallin mahdollisista vaikutuksista, eikä työryhmä saavuttanut yhteistä näkemystä erorahan vaikutuksista.

Työmarkkinatuen kehittämistyötä tulisi jatkaa

Työryhmän toimeksiannon laajuuden ja lyhyen toimikauden vuoksi työmarkkinatuen uudistamisen tarkastelun tueksi hankittiin erillinen selvityshenkilön raportti. Raportissa esitellään vaihtoehtoisia ehdotuksia työmarkkinatuen ja siihen kytkeytyvien palveluiden turvaamisen kehittämiseksi. Työryhmä katsoo, että työmarkkinatuen kehittämistä tulisi jatkaa.

Lomautettujen osaamiseen tulisi panostaa

Työryhmä pitää tärkeänä, että TE-toimistot panostavat lomautettujen asiakasohjaukseen nykyistä enemmän. Työryhmä esittää, että erityisesti lyhytkestoisen koulutuksen tarjontaa tulee lisätä. 
 

Lisätietoja:

osastopäällikkö Heli Backman, p. 0295 163 668