Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Viisi valtakunnallista järjestöä saa valtionavustusta ruoka-avun järjestämiseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2023 16.23
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 800 000 euroa valtionavustusta ruoka-apuun vuoden 2023 loppuun saakka. Tukea ruoka-avun koordinointiin ja toteuttamiseen saa viisi valtakunnallista toimijaa, joilla kaikilla on vakiintunutta ruoka-aputoimintaa hyvin laajalla maantieteellisellä alueella.

Valtionavustusta saavat

  • Via Dia ry, 231 051 € 
  • Samaria rf, 214 807 € 
  • Työttömien keskusjärjestö ry, 181 018 € 
  • Sininauhaliitto ry, 97 835 € 
  • SPR, 75 289 € 

Avustuksen myöntämiseen liittyvässä harkinnassa painotettiin toiminnan maantieteellisen kattavuuden lisäksi yhteyttä kansalliseen kehittämiseen, kuten Ruoka-apu.fi-palvelun käyttämiseen, sekä ruoka-apuun liittyviä suoria kustannuksia. 

Hakemuksia ruoka-avun järjestämiseen saapui määräaikaan mennessä 10 kpl, ja ne kattoivat yhteensä 127 järjestötoimijaa. Rahoitusta haettiin yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa, kun haettavana oli 800 000 euroa.

Vuoden 2022 talousarvioon oli varattu ruoka-aputoiminnan rahoitukseen miljoona euroa. Varatusta rahasta kohdennettiin jo aiemmin 200 000 euroa Suomen Punaiselle Ristille ruoka-aputoiminnan kansallisen järjestökoordinaation kehittämiseen. 

Seuraavat avustukset tulevat hakuun mahdollisimman pian

Vuoden 2023 talousarviossa ruoka-aputoiminnan järjestämiseen ja kehittämiseen on varattu rahoitusta 2 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää vuoden 2023 talousarvioon sisältyvän rahoitukseen liittyvien avustusten haun helmikuun aikana. 

Haun alkamisesta tiedotetaan erikseen. 

Lisätietoja 

sosiaalineuvos Virva Juurikkala, [email protected]

 
Sivun alkuun