Hyppää sisältöön

Virkamiehet selvittivät, minkälaisia lakimuutoksia tarvittaisiin, jos Suomessa päätettäisiin kokeilla huumeiden käyttöhuoneita

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 9.2.2023 13.07
Tiedote 1/2023

Tuore virkamiesselvitys kuvaa, minkälaisia lainsäädäntömuutoksia vaadittaisiin, jos Suomessa päätettäisiin kokeilla huumausaineiden käyttöhuoneita. Selvityksen tilasi Aki Lindén toimiessaan perhe- ja peruspalveluministerinä syksyllä 2022.

Käyttöhuoneella tarkoitetaan tiloja, joissa täysi-ikäiset, huumeita ongelmallisesti käyttävät ihmiset voivat käyttää huumausaineita terveydenhuollon ammattihenkilön valvonnassa hygieenisesti sekä turvallisemmin kuin esimerkiksi kaduilla. Koska huumausaineiden käyttö ja hallussapito on Suomessa kiellettyä ja rangaistavaa, kokeilu edellyttäisi muutoksia lainsäädäntöön.

– Selvitys keskittyy toimeksiannon mukaan siihen, minkälaisia lainsäädännön muutoksia käyttöhuonekokeilu edellyttäisi. Selvityksessä ei siis kuvata esimerkiksi mahdolliselle kokeilulle asetettavia tavoitteita eikä sitä, millaisia muita keinoja tavoitteiden saavuttamiseen voisi olla, toteaa neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta

Käyttöhuoneista olisi paras säätää omalla erillislailla

Käyttöhuonekokeilu edellyttäisi, että säädetään poikkeus huumausaineiden käytön ja hallussapidon kielloille sekä säädetään tarkemmin käyttöhuonetoiminnan sisällöstä. Virkamiesnäkemyksen mukaan erillislaki olisi paras ja selkein tapa säätää käyttöhuonekokeilusta.

Selvitystä pyydettiin nimenomaan käyttöhuoneiden kokeilemisesta. Virkamiesselvityksen mukaan kokeilu voitaisiin toteuttaa esimerkiksi niin, että lainsäädäntö olisi voimassa tietyn määräajan kuten joitakin vuosia. 

Käyttöhuonetoiminnan säätäminen edellyttäisi useiden kysymyksien puntarointia. Selvitystä varten tutustuttiin muiden maiden kuten Tanskan ja Norjan käyttöhuonelainsäädäntöön, jossa säädetään muun muassa palvelun järjestäjästä, rahoituksesta, sijainnista, aukioloajoista, henkilökunnan määrästä ja osaamisesta sekä sallituista päihteistä ja niiden käyttötavoista.

YK:n huumausaineyleissopimukset tai EU:n lainsäädäntö eivät olisi este käyttöhuonetoiminnan aloittamiselle. Ahvenanmaan tilannetta olisi pohdittava erikseen, koska huumausaineita koskevat asiat kuuluvat valtakunnan lainsäädäntövaltaan, kun taas maakunnan viranomaiset, kuntien hallinto, sosiaalihuolto sekä terveyden- ja sairaanhoito kuuluvat maakunnan omaan lainsäädäntövaltaan. 

Lisätietoa:

neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta, p. 0295 163 713, [email protected]