Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kouluruokaa kehitetään oppilaita kuunnellen ja vaihtoehtoja tarjoten

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.4.2022 11.50
Uutinen
Lahden kouluissa salaatin ainesosat tarjotaan erillisinä komponentteina.

Maa- ja metsätalousministeriö asetti viime lokakuussa työryhmän kehittämään kouluruokaa. Kehittämisohjelman yhtenä tavoitteena on nostaa esille hyviä paikallisia esimerkkejä. Tuotekehityspäällikkö Jukka Turta Päijät-Hämeen Ateriapalveluista kertoo, kuinka kasvisruokaa kehitetään Lahden lukioissa.

Kouluruuan kehittämistyö etenee vauhdilla. Kehittämisohjelma kohdentuu peruskouluun ja toisen asteen maksuttomaan kouluruokailuun ja sitä laaditaan yhdessä alan toimijoiden ja oppilaiden kanssa. Lahdessa kehitystyö tuli ajankohtaiseksi, kun kaksi kaupungin lukioista, Tiirismaa ja Kannas, yhdistyvät syksyllä 1 300 opiskelijan Gaudiaksi. 

- Toivon lukiolaisista aktiivisia kouluruuan kehittäjiä. He ovat päiväkodista asti kerryttäneet kokemusta linjastoista, ja 16-19-vuotiaat ovat niin analyyttisiä, että pystyvät antamaan totuuden hippusia, tuotekehityspäällikkö Jukka Turta suunnittelee.

Ympäristöpääkaupunki kehittää kasvisruokaa

Lahti sai ympäristöpääkaupungin tittelin vuodelle 2021.

- Ateriapalveluilta odotetaan kestäviä toimintatapoja ja tulevaisuuden visiointia. Teemme arjessa tärkeää duunia sekä kulttuurisen kehittämisen että ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta. Ympäristöpääkaupunkivuoden aikana kiinnitimme huomiota kasvisruokien kehittämiseen ja sen viestimiseen, että kasvisruoka on ympäristön kannalta hyvää.

Tuotekehittäjänä Turta tietää, että uuden ruokalajin myyminen tuotantoon vie kuukausia, joskus vuosia. Kouluruokailussa pitäisi olla rohkeutta olla edelläkävijä ja muokata lasten maku- ja asennemaailmaa.

Kasvisruoka on ensimmäisenä ruokalajina linjastossa

Kasvisruuan kehittäminen säilyy agendalla ykkösenä, ja se on kouluissa ensimmäisenä vaihtoehtona linjastossa. 

- Kasvisruuan kysyntä nousee jatkuvasti, isoimpien koululaisten joukossa puhutaan jo kymmenen prosentin osuudesta.

Tähän asti kasvisruoka on yleensä ollut niin sanottu verrokkiruoka - jos sekasyöjille on chili con carnea, kasvissyöjille on chili sin carnea. Etenkin pienimmillä oppilailla aihe on herkkä: ruoka ei saa olla eri näköistä kuin kaverilla. 

Tavoite on tarjota vegaanisia ratkaisuja, ja jo puolet kasvisruuista ovat vegaanisia. Tässä on haastetta, sillä vegaaniset puolivalmisteet ovat kalliita.

- Toisaalta emme haluaisi, että kaikki on kovin pitkälle prosessoitua, kuten kasvisvaihtoehdot usein ovat. On toki hienoa, että muutamassa vuodessa on otettu valtava harppaus kotimaisten raaka-aineiden hyödyntämisessä!

Kouluruoka tekee Lahdessa kauppansa hyvin. Yksi syy on lasten kuunteleminen. Esimerkiksi salaatin ainesosat tarjoillaan erikseen komponentteina.

- Salaattipöytämme on saanut kiitosta. Lapsille merkitsee ruuan selkeys, pitää nähdä, mitä syö. Salaatin tarjoaminen komponentteina ei ole meille kustannuskysymys, Turta toteaa.

Helmikuussa lukioissa alkoi keittokokeilu: kasvispohjainen keitto päivittäin kolmantena vaihtoehtona. Turta toivoo sen houkuttelevan niitä, jotka eivät käy muuten syömässä. Keitto on tarjolla omassa pisteessä leivän ja ripotteiden kanssa. 

Kohtaamisia asiakasrajapinnassa 

Kouluruokailussa on mietittävä entistä paremmin asiakkaan kohtaamista. Siinä keittiön työntekijöillä on tärkeä rooli.

- Meidän täytyy olla entistä joustavampia, jotta saamme kouluruokailuun enemmän ravintolamaisuutta. Täytyy huolehtia, että olemme läsnä ruokasalissa, emmekä tiskaamassa, juuri kun oppilaat tulevat ottamaan ruokaa, Turta toteaa.

Se olisi matka kohti vanhaa koulun keittäjyyttä: asiakkaat tuntisivat tekijän, mukaan tulisi lämpöä. 

Lisätietoja:

Teksti on julkaistu kokonaisuudessaan Aromi-lehden numerossa 3/2022.

Kouluruokakoordinaattori Virpi Kulomaa, p. 029 5162 260, maa- ja metsätalousministeriö

Marinin hallitusohjelmassa linjattiin laadittavaksi kouluruuan kehittämisohjelma. Ohjelman keskeinen tavoite on lisätä kouluruuan arvostusta ja kouluruokailuun osallistumista sekä kehittää kouluruokailuun liittyviä käytäntöjä. Ohjelmassa etsitään ratkaisuja, joiden pohjalta välipala voidaan tuoda osaksi kouluruokaa jokaiseen kouluun. Lisäksi ohjelmalla pyritään parantamaan kouluruuan kotimaisuusastetta, terveellisyyttä ja ekologisuutta ja kehittämään tasa-arvoista ja yhteisöllistä kouluruokailua. Ohjelma kattaa peruskoulun ja toisen asteen kouluruokailuun liittyvät teemat. Ohjelman laadintatyö tulisi olla valmis lokakuussa 2022 ja työssä on kuultava myös oppilaita.
 
 

Ruoka ja maatalous
 
Sivun alkuun