Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Louhikosken pienvesivoimalaitoksen purku avaa Saramojoen vesistön Pielisen järvitaimenille

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2020 11.35 | Julkaistu suomeksi 11.9.2020 klo 13.00
Tiedote
Louhikosken putkivoimalaitoksella vesi johdetaan yläkanavaa pitkin 84 metriä pitkään tuloputkeen, josta vesi jaetaan kolmelle turbiinille.

Valtio osallistuu Nurmeksen Saramojoessa sijaitsevan Louhikosken voimalaitoksen purkuhankkeeseen, jossa vanha pienvesivoimala puretaan ja joki vapautetaan. Joen vapauttamisen mahdollistaa voimalan omistajan Pohjois-Karjalan Sähkön päätös purkaa voimala vastikkeetta ja se, että voimalan purkaminen ei aiheuta yhtiölle pato-, säännöstely- tai muita rasitteita.

Pieliseen laskeva Saramojoki on yksi merkittävimmistä järveen laskevista vesireiteistä. Louhikosken vesivoimalaitoksen purkaminen avaa laajan jokivesistön vaelluskalojen käyttöön, sillä Saramojoessa ei ole muita merkittäviä kalan kulkua haittaavia rakenteita.

Purkuhanke palvelee erityisesti erittäin uhanalaiseksi luokitellun Vuoksen järvitaimenen luontaista lisääntymistä ja heikossa tilassa olevan kannan vahvistumista Pielisessä. Hanke on luonteeltaan moninaiskäyttöhanke, jossa yhdistyvät kalatalouden etujen lisäksi myös matkailun kehittämisen tavoitteet sekä vesivoimatalouden uudelleenjärjestelyjen tarpeet. Hankkeen vesitalouslupa jätetään aluehallintovirastoon lähiviikkoina.

Louhikosken voimalan purkuhanke on käynnistynyt Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n aloitteesta, kun yhtiö etsi vaihtoehtoa voimalan peruskorjaukselle. Purkamisen kokonaiskustannukset ovat noin 1,7 miljoonaa euroa. Valtion tuen suuruus Louhikosken voimalaitoksen purkamiseksi on noin 25% hankkeen kokonaiskustannuksista.  NOUSU-ohjelman lisäksi Louhikosken voimalaitoksen purkuhanketta ja jokiuoman vapauttamista ovat rahoittamassa useat julkiset tahot ja yksityiset lahjoittajat.

– Louhikosken hanke on ensimmäinen NOUSU-vaelluskalaohjelman rahoitusta saava pienvesivoimalaitoksen purkuhanke. Saramojoen vapauttaminen mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla laajan jokivesistön kalatalouden, virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämisen. Hanke on malliesimerkki alueen toimijoiden yhteisestä ponnistuksesta virtavesien ja vaelluskalojen hyväksi, sanoo maa- metsätalousministeri Jari Leppä.

Ministeri Leppä tapasi tänään 11.9.2020 Nurmeksessa keskeisiä Nurmeksen ja Pielisen vesistöalueen toimijoita ja tutustui Louhikosken vesivoimalaitokseen ja laitoksen purkusuunnitelmiin.

– Valtion vahva sitoutuminen sekä Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n, jokivarren kuntien ja lukuisten muiden toimijoiden laaja yhteistyö on mahdollistanut tämän erityislaatuisen, Pielisen ja Saramojoen vesistöalueiden arvoa kasvattavan hankkeen toteuttamisen, toteaa kaupunginjohtaja Asko Saatsi Nurmeksesta.

Marinin hallitus parantaa kansallisen vaelluskalaohjelma NOUSUn tuella ja toimenpiteillä vaelluskalojen ja uhanalaisten kalakantojen tilaa useissa kohteissa eri puolilla Suomea. Ohjelma on jatkoa Sipilän hallituksen käynnistämälle kärkihankkeelle. Tarkempia tietoja NOUSU-ohjelmasta maa- ja metsätalousministeriön kotisivuilta.

Louhikosken voimalaitoksen purkaminen ja Saramojoen vapauttaminen -hankkeen rahoitukseen osallistumisesta ovat tähän mennessä ilmoittaneet Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus, LähiTapiola Itä, maa- ja metsätalousministeriö, Nurmeksen kaupunki, Nestorisäätiö, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, Säästöpankkisäätiö, Sasta Oy ja Scanpole Oy.

Lisätietoja:

maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 5162868, teppo.sakkinen(at)mmm.fi

erityisasiantuntija Jouni Tammi, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0400 453425, jouni.tammi(at)mmm.fi

kaupunginjohtaja Asko Saatsi, Nurmes, p. 04010 4500, asko.saatsi(at)nurmes.fi

projektipäällikkö Niilo Valkonen, Future Missions Oy, p. 045 8753735, niilo.valkonen(at) futuremissions.fi

liiketoimintajohtaja Jari von Becker, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, p. 050 4338244, jari.vonbecker(at)pks.fi

Jari Leppä Kalat
 
Sivun alkuun