Hyppää sisältöön

Luonnonvarakeskuksen päivitetty skenaariotarkastelu maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta on valmistunut

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.1.2024 9.07
Tiedote
sekametsää ylhäältä

Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman täysimääräisellä toimeenpanolla saavutetaan tavoitellut vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin lisäiset nielut vuoteen 2035 mennessä, selviää Luonnonvarakeskuksen raportista. Selvityksen mukaan ilmastopolitiikan kokonaisuutta on kuitenkin tarkasteltava uudelleen muuttuneen toimintaympäristön ja inventaarion laskentamenetelmämuutosten vuoksi.

Luonnonvarakeskukselta tilatun raportin tavoitteena oli päivittää maankäyttösektorin perusskenaarion (MISU-WAM) puunkäyttö- ja metsävaraskenaariot muuttuneen toimintaympäristön mukaiseksi ja laskea uudelleen maankäyttösektorin päästöjen ja poistumien kehitys laskentamenetelmämuutokset huomioiden. Toimintaympäristön muutoksia ovat muun muassa puun käytön kasvaminen ja Venäjän puun tuonnin täysi tyrehtyminen. Laskentamenetelmämuutokset näkyvät ojitetun turvemaiden metsämaan päästöarvioissa. Lisäksi haluttiin määrittää vaihtoehtoiset puunkäytön kehityskulut, jotta nähdään, kuinka paljon maankäyttösektorin nettonielu voi muuttua puunkäytön muutosten seurauksena.  

Raportti vahvistaa, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman tavoite vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin lisäisestä nielusta on edelleen saavutettavissa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman täysimääräisellä toimeenpanolla. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman rahoitusta on leikattu, mutta esimerkiksi turvemaiden vettämistä tuetaan CAP-rahoituksella ja metsitystä voi tehdä vapaaehtoisin toimin vapaaehtoisen hiilimarkkinan rahoituksella.

Raportin mukaan ilmastopolitiikan kokonaisuutta on kuitenkin tarkasteltava uudelleen, sillä inventaariolaskennan ja toimintaympäristön muutosten vuoksi vuonna 2020 tehty nielujen kehitysennuste kohti vuotta 2035 on osoittautunut liian optimistiseksi. Kasvihuonekaasuinventaariossa muutokset näkyivät vasta vuoden 2021 taseessa. Nettonielun vähenemisen syitä on selvitetty joulukuussa 2022 julkaistussa raportissa, johon löytyy linkki tiedotteen lopusta.

Raportin tietojen avulla arvioidaan mahdollisia tulevia toimia

Koko ilmastopolitiikan perusskenaariota tehdään VN TEAS -ohjelman PEIKKO-hankkeessa. Tarkastelussa ovat kolme keskeistä kansallisen ilmastopolitiikan välinettä: energia- ja ilmastostrategia, keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) ja maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma (MISU).

Perusskenaario valmistuu keväällä 2024, jonka jälkeen käynnistetään politiikkaskenaarion laatiminen. Politiikkaskenaariolla tarkoitetaan tarkastelua, jossa mukana on ilmastotoimia, joista vielä ei ole päätetty, mutta joita hallituksen poliittiset linjaukset voivat tukea. Ministeriöissä on tällä hetkellä käynnissä eri sektoreiden mahdollisten ilmastotoimien kartoitus, johon sisältyvät myös niiden kustannus- ja ilmastovaikutukset.

Tänään julkaistun Luken raportin tietojen avulla arvioidaan politiikkaskenaarioon sisällytettäviä toimia ja niiden laajuutta. Toimia arvioidessa otetaan myös huomioon niiden mahdollisuudet täyttää myös muita kuin ilmastovelvoitteita, kuten Euroopan unionin ennallistamisasetuksen tavoitteita sekä metsäkatoasetuksen kansallista toimeenpanoa.

Muualla sivustollamme:

MMM:n tiedote 21.12.2022: Luonnonvarakeskuksen selvitys maankäyttösektorin nettonieluista on valmistunut - Maa- ja metsätalousministeriö (mmm.fi)

Muualla verkossa:


Luonnonvarakeskuksen raportti 21.12.2022: Suomen LULUCF-sektorin 2021–2025 velvoitteen toteutuminen

Perusskenaariot energia- ja ilmastotoimien kokonaisuudelle kohti päästöttömyyttä (PEIKKO)

Lisätietoja:

Lotta Heikkonen
johtava asiantuntija
[email protected]
+358 295 162 074

Tarja Silfver
tutkija, Luonnonvarakeskus
[email protected]
+358 295 322 555

EU ja kansainväliset asiat Ilmastonmuutos Luonnonvarat Luonto ja ilmasto Metsät Ruoka ja maatalous Tutkimus ja kehittäminen