Hyppää sisältöön

Merihanhen metsästäjille suositellaan enintään kahden linnun päiväkiintiötä – sisämaassa metsästys kielletty

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.8.2019 15.10
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö kieltää tänäkin vuonna asetuksellaan merihanhen metsästyksen sisämaassa. Ministeriö suosittaa lisäksi, että metsästäjät noudattaisivat rannikkoalueilla sallitussa merihanhen metsästyksessä enintään kahden linnun metsästäjä- ja päiväkohtaista saaliskiintiötä.

Maa- ja metsätalousministeriön tietoon tuli asetusehdotukseen liittyneen lausuntokierroksen aikana, että esiaikuisten merihanhien määrä näyttäisi laskentojen perusteella pienentyneen merkittävästi Perämeren tärkeillä sulkasatoalueilla. Kolmen huonon pesimävuoden lisäksi syyksi tähän on arveltu sitä, että peltometsästyksessä olisi ammuttu houkutteluruokinnan avulla paikoitellen suuriakin hanhimääriä. Ministeriön saamat tiedot viittaavat siihen, että tällainen ilmiö olisi yleistynyt ja voisi jatkuessaan johtaa kannan nopeaan pienentymiseen.

Eettiseen ja vastuulliseen metsästykseen ei kuulu mahdollisimman suurten saaliiden tavoitteleminen. Maa- ja metsätalousministeriö vetoaakin siksi metsästäjiin, että he noudattaisivat vapaaehtoisesti enintään kahden merihanhen päiväkohtaista saaliskiintiötä.

Ministeriössä harkittiin myös mahdollisuutta lisärajoituksen lisäämiseen merihanhen metsästyskieltoa koskevaan asetukseen. Se olisi kuitenkin vaatinut metsästyslain mukaista uutta riistanhoitoyhdistysten kuulemista, eikä kuulemisen järjestäminen alkavalle metsästyskaudelle ollut enää aikataulusyistä mahdollista. 

Merihanhen yleinen, metsästysasetuksen mukainen rauhoitusaika päättyy 20.8. klo 12. Viime vuonna tuli lisäksi sallituksi aloittaa merihanhen metsästys pellolla jo 10.8. alkaen. Aikaistettu metsästys peltoalueilla on tarkoitettu ensisijaisesti viljelmille aiheutuvien vahinkojen vähentämiseen, joten metsästystä tulee ensisijaisesti kohdentaa pelloille, joilta satoa ei ole korjattu.

Merihanhen toivotaan leviävän sisämaahan

Saariston ja rannikkoseutujen merihanhikantaa on viime vuosikymmeninä onnistuttu kasvattamaan, mutta sisämaapesintöjä on toistaiseksi ollut vain vähän. Merihanhen metsästys on ollut siksi kiellettyä sisämaassa metsästysvuodesta 2013 alkaen. Merihanhi on hitaasti levittäytyvä laji ja sen vuoksi kannan kasvua sisämaassa voidaan turvata vain riittävän pitkällä rauhoituksella. Jotta merihanhesta saadaan arvokas riistavara myös sisämaahan, tulee rannikon merihanhikannan olla vahva ja elinvoimainen.

Merihanhen metsästys on asetuksen mukaan kiellettyä Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kainuun, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen maakunnissa, Etelä-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Alajärven, Alavuden, Evijärven, Kuortaneen, Lappajärven, Soinin, Vimpelin ja Ähtärin kunnissa, Keski-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Halsuan, Lestijärven, Perhon ja Vetelin kunnissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Kemin, Keminmaan, Tornion ja Simon kuntia, Kymenlaakson maakuntaan kuuluvissa Iitin ja Kouvolan kunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Haapajärven, Haapaveden, Kuusamon, Kärsämäen, Nivalan, Pudasjärven, Pyhäjärven, Pyhännän, Reisjärven, Siikalatvan, Utajärven ja Taivalkosken kunnissa. Alue on sama kuin viime vuonna.

Asetus
Asetusmuistio

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Janne Pitkänen, puh 029 516 2338, [email protected]

Metsästys Riista