Nuorisoalan osaamiskeskukset valittu kaudelle 2024–2027
Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt valtionapukelpoiset nuorisoalan osaamiskeskukset vuosille 2024–2027. Hakuun saapui yhteensä 20 hakemusta, jotka kohdistuivat kuuteen eri teemaan. Valtionavustusleikkausten vuoksi osaamiskeskustoimintaa ei voida toteuttaa suunnitellussa laajuudessa. Haettavana olleen kuuden osaamiskeskuksen sijasta valittiin kolme osaamiskeskusta.
– Valtionavustusleikkausten kohdentaminen on edellyttänyt huolellista punnintaa. On ensiarvoisen tärkeää turvata suoraan nuorille suunnatut nuorisotyön toiminnot ja palvelut. Säästöjen pääkohteeksi on siksi valikoitunut osaamiskeskukset, joiden toimintakausi on ollut katkolla. Onneksi voimme kuitenkin mahdollistaa osaamiskeskustoiminnan lähivuosille, vaikkakin aiottua suppeampana, ja siten edelleen kehittää nuorisoalaa valtakunnallisesti, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist sanoo.
Nuorisoalan osaamiskeskukset ovat nuorisoalan strategisen kehittämisen väline. Ne palvelevat ja kehittävät nuorisoalaa maanlaajuisesti valtioneuvoston valtakunnallisessa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa (VANUPO) määriteltyjen painopisteiden mukaisesti. Osaamiskeskukset sopivat tarkemmista tehtävistään opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.
Hyväksytyt nuorisoalan osaamiskeskukset (hakija/teema)
- Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy / Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävä nuorisotyö
- Nuorisotutkimusseura ry / Nuorisotyötä koskeva alueellinen tieto
- Suomen Partiolaiset ry / Yhdenvertaisuus
Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Emma Taipale, p. 0295 330 196