Hyppää sisältöön

Selvitys ylioppilaskuntien jäsenyydestä valmistui

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2024 9.05
Uutinen

Selvityshenkilö Juha Viertola on luovuttanut opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksensä ylioppilaskuntien jäsenyydestä ja tehtävistä. Selvityksessä arvioitiin, miten jäsenyyttä koskevan sääntelyn uudistaminen yhdistymisvapautta paremmin vastaavaksi vaikuttaisi ylioppilaskuntien jäsenmäärään ja jäsenmaksutuloihin sekä lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.

Selvityksen mukaan vaihtoehtoina nykyiselle ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydelle olisivat käytännössä ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien jäsenyyttä vastaava jäsenyys tai nykyisen kaltainen automaattinen jäsenyys, josta voisi erota.

Kumpikin vaihtoehto johtaisi ylioppilaskuntien jäsenmäärän vähenemiseen. Selvityshenkilö arvioi, että muutos erilaiseen jäsenmalliin heikentäisi merkittävästi ylioppilaskuntien kykyä suoriutua lakiin perustuvista tehtävistä ja heikentäisi muutoinkin koko opiskelijayhteisön toimintaa osana yliopistoyhteisöä.

Kirjallisten aineistojen lisäksi selvityksessä kuultiin opiskelijajärjestöjä ja muita sidosryhmiä. Selvitystyö on osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaa.

Selvitys: Ylioppilaskunnan tehtävät ja ylioppilaskunnan jäsenyys

Lisätietoja: selvityshenkilö Juha Viertola, p. 050 64 222